Kuva: Shutterstock

Avointen työpaikkojen määrässä tapahtui notkahdus

20.08.2024 10:15 - Minttu Tikkanen / minttu.tikkanen@bauermedia.fi

Työpaikkoja ei ole yhtä paljon tarjolla kuin vastaavana ajanjaksona vuosi sitten.

Avointen työpaikkojen määrä on vähentynyt vuodentakaisesta tilanteesta, selviää Tilastokeskuksen tuoreesta raportista.

Tilastokeskuksen tietojen mukaan vuoden 2024 toisella neljänneksellä avoimia työpaikkoja oli yhteensä 47 000, kun vuotta aiemmin samalla pätkällä vastaava määrä oli vielä 52 700. 

Avointen työpaikkojen määrä väheni erityisesti kuntien, kuntayhtymien ja hyvinvointialueiden toimipaikoilla. Toimialoittain avointen työpaikkojen määrä väheni toimialaryhmissä julkinen hallinto, koulutus, terveys- ja sosiaalipalvelut sekä kauppa, kuljetus ja varastointi, majoitus- ja ravitsemistoiminta.

Suurin osa, 74 prosenttia, avoimista työpaikoista painottuikin yksityisten yritysten omistamiin toimipaikkoihin. 

Lisäksi työpaikkojen määrässä oli alueellisia eroja. Huomattavin avointen työpaikkojen määrän lasku oli Helsinki-Uudenmaan ja Etelä-Suomeen suuralueilla. Muilla alueilla muutos oli pienempi, ja Länsi-Suomessa sekä Pohjois- ja Itä-Suomessa työpaikkojen määrä jopa kasvoi hieman.

Lue myös: Työttömyysturvan työssäoloehto muuttuu aiemmasta - töissä oltava aiempaa pidempään

Lue myös: Näillä aloilla on nyt eniten työpaikkoja tarjolla - ykkönen voi yllättää

Lähde: Tilastokeskus

Kilpailut

Uusimmat