Kuva: Shutterstock

Metrolinja katkeaa myös ensi vuonna

30.08.2024 16:15 - Minttu Tikkanen / minttu.tikkanen@bauermedia.fi

Korjauksia tarvitaan myös muilla asemilla.

Rautatientorin metroasema aukeaa viimein jälleen käyttöön, mutta ensi vuonna helsinkiläisiä odottaa jo toinen metrosulku.

Kaupunkiliikenne tiedottaa, että kesällä 2025 metrolinja katkeaa Itäkeskuksen ja Vuosaaren välillä. Toukokuusta syyskuuhun metron Vuosaareen menevä haara käyttää päätepysäkkinään poikkeuksellisesti Puotilan asemaa. 

Katko johtuu siitä, että ensi vuonna peruskorjataan vuorostaan Vartiolahden metrosiltaa, minkä lisäksi tehdään samalla korjauksia myös Vuosaaren metroasemalle. Vartiolahden metrosilta on jo 28 vuotta vanha, ja ensi vuonna tehtävä laajamittainen peruskorjaus on sillalle laatuaan ensimmäinen. Korjaukset eivät mahdollista metron samanaikaista liikennöintiä. Samaan aikaan haluttiin ajoittaa myös Vuosaaren aseman laiturialueen sekä liukuportaiden korjaustyöt.

Katkon aikana korvaavaa liikennöintiä järjestetään muun muassa busseilla. Korvaavista reiteistä ja tarkemmista aikatauluista tiedotetaan myöhemmin.

Lue myös: Rautatientorin metroasema avataan viimein

Lue myös: Helsingissä suljetaan lisää teitä katutöiden vuoksi

Lue myös: Helsingin suurin katuremontti siirtyy viimein uuteen osoitteeseen - monen odottamat raitiovaunut palaavat

Lähde: Kaupunkiliikenne

Kilpailut

Uusimmat