Kuva: AOP

Tove Janssonin rakastettuun kirjaan perustuva elokuva ilmestyy tammikuussa

08.09.2024 14:15 - Minttu Tikkanen / minttu.tikkanen@bauermedia.fi

Elokuvan taustalla on kansainvälinen tuotantotiimi.

Tove Janssonin Kesäkirja-teokseen perustuva elokuva julkaistaan 31. tammikuuta 2025. Maailmanensi-iltansa elokuva saa jo aiemmin, Lontoon elokuvajuhlilla lokakuussa.

Kesäkirja-elokuva on toteutettu kansainvälisenä yhteistuotantona, joka on kuvattu Suomessa kesän 2023 aikana. Elokuvan kohtauksia on kuvattu muun muassa Espoon, Porvoon ja Kotkan saaristossa.

Elokuvan pääosia esittävät yhdysvaltalainen Glenn Close sekä norjalainen Anders Danielsen Lie. Lapsiroolissa ensimmäisen elokuvaroolinsa tekee suomalainen Emily Matthews. Lisäksi sivuosissa nähdään muitakin suomalaisnimiä kuten Pekka Strang ja Sophia Heikkilä. Kesäkirjan on ohjannut Charlie McDowell ja käsikirjoittanut Robert Jones. 

Kansainvälisen yhteistuotannon suomalaisena tuotantoyhtiönä toimii Helsinki-filmi, joka on tuottanut myös aiemmin ilmestyneen Tove-elokuvan.

Janssonin vuonna 1972 ilmestynyt Kesäkirja-romaani on kerännyt ylistystä niin yleisöltä kuin kriitikoilta, ja se on käännetty jo 35 kielelle.

Kesäkirjan kohtauksesta on jo julkaistu ensimmäinen valokuva. (kuva: Roxana Reiss)

Lue myös: Suomi on monen ulkomaisen tv-tuotannon ykkösvalinta: "kiehtova ja eksoottinen"

Lue myös: Kalevala-elokuvan kuvaukset alkavat syksyllä - päärooleissa Elias Salonen ja Eero Aho

Lue myös: Odotetun Dingo-elokuvan traileri julkaistiin

Kilpailut

Uusimmat