Kuva: Shutterstock

Albania suunnittelee oman "Vatikaanivaltionsa" perustamista maan sisälle

23.09.2024 13:15 - Minttu Tikkanen / minttu.tikkanen@bauermedia.fi

Kääpiövaltiolla olisi kokoa vain reilut 10 hehtaaria.

Albania suunnittelee Italiasta tuttua Vatikaanivaltiota vastaavan kääpiövaltion perustamista. Albanian suunnitelmissa olisi kuitenkin, toisin kuin Vatikaanissa, toteuttaa kääpiövaltio islamistisena valtiona.

Albanian pääministeri Edi Rama on kertonut The New York Timesille, että minivaltio tulisi sijaitsemaan pääkaupunki Tiranan sisällä. Valtio saisi nimekseen Sovereign State of the Bektashi Order eli vapaasti käännettynä Bektashiveljeskunnan itsenäinen valtio, ja siitä tulisi maailman pienin valtio, sillä se olisi kooltaan vain neljänneksen Vatikaanin koosta. Reilun 10 hehtaarin valtiolla tulee kuitenkin olemaan oma hallintosa, passinsa ja rajansa. 

Vaikka kyseessä olisi islamistinen valtio, Rama kuvailee sitä hyvin liberaaliksi. Valtiossa saisi islaminuskosta huolimatta esimerkiksi käyttää alkoholia ja naiset pukeutua haluamallaan tavalla. Veljeskunta edustaa yhtä islaminuskon haaraa, jolla on Albaniassa pitkät perinteet, ja joka pääministeri Raman mukaan ansaitsee myös vaalimista jatkossakin.

Uuden valtion johtoon on jo kaavailtu seuraajiensa keskuudessa Baba Mondi -nimellä tunnettua Edmond Brahimajia. 

Lue myös: Halpalentoyhtiö toi markkinoille kausilipun, jolla voi lentää rajattomasti - yhtiö liikennöi Suomeenkin

Lue myös: Iso-Britannia vaatii jatkossa enemmän maahantulodokumentteja myös suomalaisturisteilta

Lähde: Euronews

Kilpailut

Uusimmat