Kuva: Shutterstock

Lihavuuslääkkeiden käyttö lisääntynyt voimakkaasti, kertoo Kela

08.10.2024 14:15 - Reija Saarinen / reija.saarinen@bauermedia.fi

Kelan mukaan oli siis viime vuonna 15-kertainen määrä ja kustannuksia 26-kertainen määrä verrattuna vuoteen 2019.

Kela kertoo tiedotteessaan, että lihavuuden hoitoon ja painonhallintaan käytettävien lääkkeiden käyttäjämäärät ovat nousseet. Viime vuonna käyttäjiä oli 15-kertainen määrä ja kustannusten määrä oli 26-kertainen vuoteen 2019 verrattuna.

Tiedotteen mukaan yleisimmin lääkkeitä käyttävät keski-ikäiset naiset. Ikäryhmistä suurin on 55–64-vuotiaat ja toiseksi suurin 45–54-vuotiaat.

Yleisimmät käytössä olevat lihavuuslääkkeet ovat semaglutidi ja liraglutidi, joita käytetään myös tyypin 2 diabeteksen hoitoon. Semaglutidia osti omakustanteisesti vuonna 2023 noin 47 000 henkilöä, ja liraglutidia noin 16 000 henkilöä. Pääosa näistä ostoista oli lihavuuden hoitoon.

– Lihavuuslääkkeiden käytön ja kustannusten kasvu on ollut häkellyttävän nopeaa. Ilman semaglutidilääkkeiden saatavuushäiriöitä puhuisimme vielä isommista luvuista, sanoo Kelan erikoistutkija Heini Kari.

Suurin osa on maksanut lääkkeensä itse. Yhteiskunta maksoi sairausvakuutuksesta korvauksia lihavuuslääkkeistä noin 3,8 miljoonaa euroa eli alle kymmenyksen kokonaiskustannuksista vuonna 2023.

Vaikka lihavuuden ehkäisy lääkehoidolla on kallista, saattaa se ehkäistä monien liitännäissairauksien, kuten 2 tyypin diabeteksen syntyä. Huolta kuitenkin aiheuttavat lihavuuslääkkeiden pitkäaikaisvaikutukset, joista ei ole vielä juurikaan tietoa. 

– Liitännäissairauksien hoito voi myös olla inhimillisesti raskasta ja hyvin kallista. Toisaalta tutkimustuloksia uudempien lihavuuslääkkeiden turvallisuudesta ja tehon säilymisestä pitkäaikaisessa käytössä ei vielä ole, sanoo Kari.

Lue myös: Kelan etuuksien maksut voivat viivästyä

Lue myös: 20 000 opiskelijaa saa kohta postia Kelalta

Lähde: Kela

Kilpailut

Uusimmat