Kuva: Shutterstock

Kansallisteatteri aloittaa muutosneuvottelut: "Nykytila on vaikea"

14.10.2024 16:15 - Minttu Tikkanen / minttu.tikkanen@bauermedia.fi

Vuonna 2026 ala voi kohdata lisää leikkauksia.

Suomen Kansallisteatteri tiedottaa aloittavansa muutosneuvottelut, jotka koskevat koko teatterin vakituista henkilöstöä. Säästötarpeen taustalla on teatterin heikentynyt taloustilanne. 

"Kansallisteatterin talouden nykytila on vaikea", tiivistetään teatterin tiedotteessa. 

Muun muassa valtionrahoituksen indeksi on jäädytetty vuosina 2012-2023, jonka aikana kustannukset ovat kuitenkin kohonneet. Teatterin tulot ja julkinen rahoitus eivät enää nykytilanteessa riitä kaikkien menojen kattamiseen. 

Tilannetta hankaloittaa entisestään myös Pienen näyttämön peruskorjaus, johon on kulunut tettaerin taloudellinen puskuri viime vuosina. 

Näillä näkymin teatteri on saamassa ensi vuonna valtionrahoituksen indeksikorotuksen 2,7 prosenttia, mutta alustava budjettilaskelma osoittaa silti alijäämää. Suurempaa helpotusta ei ole lähivuosinakaan näköpiirissä, sillä vuonna 2025 kansallisten taidelaitosten rahoitusta on määrä leikata entisestään.

- Kansallisteatterin tehtävä on tehdä taiteellista teatteria, ja täyttöasteemme ovat olleet todella hyvät. On siis erittäin ikävää ja surullista, että kaikesta työstä huolimatta joudumme aloittamaan muutosneuvottelut, kommentoi Kansallisteatterin pääjohtaja Mika Myllyaho.

Tilannetta on yritetty jo syksyllä ratkoa kolmen viikon lomautuksilla, jotka koskevat koko vakituista henkilökuntaa. Edelleen kuitenkin henkilöstöön kohdistuva säästötarve on työvuosissa enintään 17 työvuotta. Säästötoimenpiteisiin lasketaan mukaan kuitenkin myös eläköitymiset ja määräaikaisuuksien päättymiset.

Lue myös: Suomalaisten taloudellisessa luottamuksessa tapahtui historiallinen muutos

Lue myös: Ilmatieteen laitos aloittaa yhteistoimintaneuvottelut - säästötarve miljoonia

Lähde: Kansallisteatteri

Kilpailut

Uusimmat