Jouluinen perinne on säilynyt jo 700 vuoden ajan - lue faktat joulurauhan julistuksesta
Joulurauhan julistus on vuosisatoja vanha perinne, joka julistaa joulun alkaneeksi. Tuttuun tapaan se julistetaan Suomen Turussa, mutta välitetään kaikkialle Suomeen, kertoo Turun kaupunki tiedotteessaan.
Julistus on radioitu vuodesta 1935 lähtien. Televisiolähetykset aloitettiin vuodesta 1983 alkaen kotimaahan ja vuodesta 1986 lähtien myös Ruotsiin. Nykyään joulurauhan julistusta voi seurata internetin välityksellä suorana lähetyksenä ympäri maailmaa.
Tiedotteen mukaan perinteen merkitys korostuu nykyisessä maailmantilanteessa entisestään.
– Vuosisataisena perinteenä joulurauhan julistus yhdistää meidät sukupolvien ketjuun ja muistuttaa rauhan, yhteisöllisyyden ja välittämisen merkityksestä. Tunnelma Vanhalla Suurtorilla onkin joulurauhan julistuksen aikaan aivan ainutlaatuinen, pormestari Minna Arve kertoo.
”Julistetaan siis täten yleinen joulurauha kehoittamalla kaikkia tätä juhlaa asiankuuluvalla hartaudella viettämään.”
Nämä ovat sanat, joista monien joulunvietto alkaa. Ensimmäisiltä vuosisadoilta ei ole säilynyt tarkkoja sanamuotoja, mutta julistuksen keskeinen sanoma on säilynyt samana. Julistus muistuttaa yhä tänäkin päivänä joulurauhan alkamisesta, kehottaa viettämään juhla-aikaa sopuisasti, uhkaa rikkomuksen tekijöitä ankarilla rangaistuksilla ja toivottaa hyvää joulua.
Julistus on luettu Turussa lähes katkeamattomana perinteenä 700 vuoden ajan, aina 1300-luvulta saakka. Brinkkalan talon parvekkeelta joulurauha on julistettu vuodesta 1886 lähtien. Nykyinen joulurauhan julistuksen kaava on peräisin vuodelta 1903.
Muutamia kertoja joulurauha on kuitenkin jäänyt julistamatta kokonaan. Muun muassa ilmapommitusten pelon takia vuonna 1939 sekä miliisilakon aikana vuonna 1917.
Tiettävästi joulurauhaa ei myöskään julistettu isonvihan vuosina 1712–1721, eikä mahdollisesti vuosien 1809–1815 aikana.
Koronavuosina 2020 ja 2021 julistus luettiin poikkeuksellisesti ilman yleisöä.
Lue myös: Monet joulutavat voivat olla vaaraksi lemmikille - katso muistilista turvalliseen jouluun
Lue myös: Testasimme tämän joulun uutuussuklaat, joista kolme ylsi kirkkaasti ylitse muiden
Lähde: Turun kaupunki