Kuva: Shutterstock

Asiat, jotka aiheuttavat suomalaisille eniten joulustressiä

17.12.2024 08:15 - Reija Saarinen / reija.saarinen@bauermedia.fi

Eniten stressiä aiheuttavat taloudelliset kustannukset.

Suomalaisille eniten joulustressiä aiheuttavat taloudelliset kustannukset, selviää Fredmanin teettämästä kyselystä. Näin ajatteli jopa puolet vastaajista. Toiseksi eniten stressiä aiheuttaa lahjojen ostaminen sekä siivous ja kolmanneksi eniten ruoanlaitto.

Erityisen paljon rahanmeno ahdistaa 25–35-vuotiaita. Lahjojen ostaminen sen sijaa tuo eniten painetta ruuhkavuosiaan eläville. Iän myötä lahjastressi vähenee, mutta nousee taas hieman vanhemmissa ikäluokissa. 

Liki puolet kyselyyn vastanneista pitää joulua vuoden stressaavimpana juhlana. Paras keino stressin lievittämiseen on hyvä suunnittelu. Näin ajattelee jopa 90 prosenttia vastaajista.

Tulevana jouluna 60 prosenttia suomalaisista sanoo yksinkertaistavansa joulua vähentämällä lahjojen, koristeluiden ja tarjoilujen määrää. Sama osuus kyselyyn vastanneista kertoo käyttävänsä lahjoihin ja jouluvalmisteluihin vähemmän rahaa kuin viime vuonna.

– Yksinkertaistaminen liittynee kustannusten kurissa pitämiseen, mutta oletettavasti myös tiedostavaan kuluttamiseen. Vähempikin riittää oikein hyvin, ja tarpeetonta materiaa ja mahdollisesti hävikkiin joutuvaa ruokaa halutaan välttää, Fredmanin viestintä- ja vastuullisuusjohtaja Sara Hokkanen avaa kyselyn tuloksia.

Suomalaisten joulunaikaan liittyvät tiedot ovat Fredman Groupin marraskuussa 2024 teettämästä kyselytutkimuksesta. Tutkimusyhtiö Bilendin toteuttamaan kyselytutkimukseen vastasi yhteensä 1000 suomalaista. 

Lue myös: Testasimme tämän joulun uutuussuklaat, joista kolme ylsi kirkkaasti ylitse muiden

Lue myös: Mikä jouluherkku olet? Voice.fi:n joulumielinen testi paljastaa

Lähde: Fredman Group

Kilpailut

Uusimmat