Poliisi tutkii väärennettyjen joulusuklaiden tapausta
Poliisi tutkii tapausta, jossa makeisalan toimijan epäillään käyttäneen luvattomasti toisen tuotemerkkiä suklaan valmistuksessa ja markkinoinnissa sekä käyttäneen suklaalevyjen tuoteselosteessa harhaanjohtavia tietoja.
Tutkinnanjohtaja Sakari Palomäki Pohjanmaan poliisista on vahvistanut Ilta-Sanomille, että rikosilmoituksen toisesta yrityksestä on tehnyt Santa’s Break Company.
Santa's Break Company kertoi Helsingin Sanomille tiistaina joutuneensa plagioinnin kohteeksi. Asia kävi ilmi, kun yritys alkoi saamaan kauppiailta yhteydenottoja. Kauppiaat olivat saaneet Santa’s Breakin nimissä lähetettyjä kummallisia markkinointiviestejä, jotka herättivät epäilyn, olivatko tuotteet oikeasti kyseisen yrityksen.
Kauppoihin on myyty suklaata ja energiajuomia brändin nimissä. Yrityksen mukaan sen nimissä myytyjä väärennöksiä saattaa olla myynnissä useissa kaupoissa ympäri Suomen.
– On häikäilemätöntä, että yritys on tänä vuonna perustettu, ensimmäiset tuotteet ovat olleet kuukauden markkinoilla, ja joku rupeaa niitä väärentämään. On se varmaan jonkinlainen Suomen ennätys, yrityksen operatiivinen johtaja Juri Kaskela kertoi HS:lle.
Poliisin tiedotteen mukaan asiaa tutkitaan teollisoikeusrikoksena, törkeänä kavalluksena, markkinointirikoksena sekä terveysrikoksena. Esitutkinta on vasta alkuvaiheessa, eikä poliisi kommentoi tutkintaa tässä vaiheessa enempää.
Lue myös: Sadat suomalaiset saavat pian postia keskusrikospoliisilta
Lue myös: Kolme ketjukolaria 200 metrin matkalla - poliisi varoittaa huonosta ajokelistä
Lue myös: Kuski ajoi katumaasturilla lapsen jalan päältä ja jatkoi matkaansa - poliisi pyytää vihjeitä
Lähde: Poliisi, Ilta-Sanomat, Helsingin Sanomat