Kuva: Shutterstock
Tv- ja elokuva-alan lakko toteutuu - useat ohjelmat voivat jäädä kuvaamatta
Neuvotteluissa on haettu muun muassa palkankorotuksia ja puuttumista kehnoihin työehtoihin alalla.
Tv- ja elokuva-alan suunniteltu lakko toteutuu 8. maaliskuuta, sillä vielä tänään keskivikkoaamunakaan sopuun alan työehdoista ei päästy.
Teme ja Journalistiliitto ilmoittivat lakkovaroituksesta, kun olivat neuvotelleet työnantajaosapuolen Paltan kanssa kahden kuukauden ajan alan työehdoista. Elokuva- ja tv-alalla yleisesti työpäivät voivat olla jopa 12 tunnin pituisia tai enemmän, töitä tehdään usein pätkissä ja lomia voi olla rajallisesti. Lisäksi neuvotteluissa keskustellaan alan toivomista palkankorotuksista.
Työntekijäosapuoli on vedonnut alalla yleistyneeseen pahoinvointiin ja työssä uupumiseen, minkä vuoksi työehtoja pitäisi muuttaa. Palta puolestaan on vastannut tähän siten, että keinoja pitäisi toteuttaa yritystasolla, eikä ole syytä kirjata näitä asioita työehtosopimukseen.
Temen mukaan sopuun ei vieläkään päästy, sillä Palta ei ole valmis korottamaan palkkatasoa työntekijöiden toivomalle tasolle.
– Historiallista, että työnantajaliitto Palta ei hyväksy yleisen linjan mukaista neuvottelutulosta. Työnantajapuoli on vaatinut koordinoituja ratkaisuja, ja nyt halutaan jättää yksi luova ala ulkopuolelle valtakunnan yleisestä palkkakehityksestä. Erittäin merkillistä työmarkkinatoimintaa. Me ymmärrämme alan vaikeudet, mutta edes luovilla aloilla ei voida toimia työntekijöiden jaksamisen kustannuksella, kommentoi Temen toiminnanjohtaja Karoliina Huovila.
Lakon toteutuessa useat suorat lähetykset voivat lauantaina jäädä tekemättä. Palta on kuitenkin kommentoinut, että ohjelmat pyritään lakosta huolimatta jollakin kokoonpanolla kuvaamaan, mutta sekä Journalistiliitto että Teme ovat aiemmin tiedottaneet niiden olevan vaakalaudalla.
Lue myös: Lakko uhkaa edelleen suosittuja ohjelmia, kuten Emma Gaalaa ja Putousta - sopu ei syntynyt
Lue myös: Journalistiliitto ja Teme jättivät lakkovaroituksen - nämä ohjelmat jäisivät tekemättä
Lähde: Teme