Naisten mäkihyppy on tähän asti kielletty olympialaisista käsittämättömän syyn vuoksi!

10.01.2014 08:15 - Karoliina Kotala

Naisten mäkihyppy on tänä vuonna ensimmäistä kertaa mukana olympialaisissa. Tähän asti naisten osallistuminen on kielletty käsittämättömän syyn vuoksi.

Sotshin talviolympialaisissa tehdään historiaa, kun mukana kisaamassa ovat myös naismäkihyppääjät. Tähän asti Kansainvälinen olympiakomitea on kieltänyt lajin mukanaolon kisoissa ja syyksi on kerrottu muun muassa lajin olevan liian pieni ja kisaajia liian vähän.


Taustalta löytyy kuitenkin myös käsittämättömämpi perustelu, joka perustuu harhaluuloon naisten synnytyselimistä. Mäkihypyn uskottiin olevan haitallista kohdulle.

- Ei pidä unohtaa, että lajissa hypätään alas useasta metristä noin tuhat kertaa vuodessa, ja se ei tunnu soveliaalta naisille lääketieteellisestä näkökulmasta, Kansainvälisen hiihtoliiton puheenjohtaja Gian Franco Kasper totesi vuonna 2005.

Vastaavia teorioita, joiden mukaan fyysinen rasitus oli haitallista naisen hedelmällisyydelle, on ollut olemassa jo vuosisatoja. Aiheesta on jopa tehty aikanaan teoksia.

- Kaikki naisten paikat ja kudokset ovat ohuempia ja herkempiä kuin miehellä, ja naisten arvokkuutta, kauneutta ja herkkyyttä tulee vaalia. Väsyttävät ja rankat aktiviteetit aiheuttavatkin reumatismia, lihasten heikkoutta, uupumusta, ennenaikaista vanhenemista ja mikä pahinta vaarantaa naisen kyvyn tuottaa jälkeläisiä, Physical Exercises for Ladies -teoksen vuonna 1836 kirjoittanut Donald Walker uskoi.

Tämän teoksen ja uskomusten vuoksi naisilta kiellettiin osallistuminen useisiin urheilulajeihin melko pitkään. On silti uskomatonta, että Kansainvälisen hiihtoliiton puheenjohtaja perusteli päätöstä samaisella uskomuksella vielä vuonna 2005.

Lähde: BusinessInsider

Kilpailut

Uusimmat