Kirje tuntemattomille auttajille liikuttaa netissä: "Pelastitte minut elämäni pahimmalla hetkellä"
Brittinainen sai kuulla sai junassa puhelun, jota jokainen pelkää. Loppumatka on hänen sanojensa mukaan yhtä sumua, mutta hän tietää, ettei olisi selvinnut siitä ilman tuntemattomien kanssamatkustajien apua.
Brittinainen sai junassa puhelun, jossa hänen itkevä siskonsa sai pitkän hiljaisuuden jälkeen kakistettua, että heidän isänsä on menehtynyt. Nyt, muutamaa viikkoa tapahtuneen jälkeen, nainen on kirjoittanut suunnattoman liikuttavan kiitoskirjeen kanssamatkustajilleen, jotka pitivät hänestä huolta loppumatkan.
Suomensimme kirjeen alle.
"Tärkeintä on kiittää teitä. Ja kuinka riittämätön tapa se onkaan ilmaista jotain näin suurta - mutta kiitos silti. Teidän myötätuntonne teki elämäni kauheimmasta hetkestä jollakin oudolla tavalla myös inspiroivan.
Nyt, kun mietin taaksepäin sitä hetkeä, kun sain kuulla, että isäni on kuollut, en muista pelkästään sitä kauhun tunnetta, vaan myös teidän kiltteytenne. Muistan tuntemattomat, jotka yhdistivät voimansa ja auttoivat minua. Huolimatta siitä, että sydämeni oli särkynyt ja että olin yksin, tunsin oloni silti turvalliseksi.
Minut yllättää vieläkin se, kuinka shokkiin menin. Olimmehan kuitenkin jo vuosia osanneet odottaa uutisia. Mutta ehkä olimme niin tottuneet odottamaan niitä, että kun vihdoin saimme kuulla ne, se olikin täysi yllätys.
Muistan jotkut asiat selvästi. Muistan, kun kysyin siskoltani puhelimessa "Mutta isä ei ole kuollut, eihän?" ja muistan sen pitkän tauon, jonka siskoni piti, kun hän yritti vastata. Tauon, jonka aikana hänen hiljaisuutensa kertoi minulle juuri sen, mitä en halunnut kuulla. Muistan sanoneeni hänelle, että pärjään ja katsoessani samalla vastapäätä istuvaa naista silmiin.
Sen jälkeen kaikki muuttuu sumeaksi. Joku haki minulle vettä. Joku yritti auttaa minua hengittämään tahdissa, etten saisi täysivoimaista paniikkikohtausta. Joku vakuutti minulle, että tärisen holtittomasti, koska olen shokissa.
Henkilökuntaa haettiin paikalle ja te kaikki autoitte minut tyhjään ykkösluokan vaunuun. Joku pakkasi laukkuni, joku piti minua kädestä ja talutti minua koko matkan junan läpi tyhjään vaunuun.
Siellä istuitte kanssani, opettelitte käyttämään puhelintani ja soititte tarvittavat puhelut. Kukaan ei edes värähtänyt, kun sanoin, että minun täytyy oksentaa.
Te kaikki myös jätitte minut yksin kun sanoin, että haluan olla yksin. Tosin tarkkailitte minua viereisestä vaunusta. Moni teistä kävi myös useampaan otteeseen varmistamassa, että olen kunnossa ja kysymässä tarvitsenko seuraa tai jotain muuta.
Myös henkilökunta oli mahtavaa. Moni teistä oli nuoria, mutta käyttäydyitte silti todella kypsästi. Toitte minulle kuumaa teetä ja pakotitte minut juomaan sen. Ennen kun saimme kiinni perheenjäsenen, joka haki minut junalta, olitte jo hankkineet minulle taksikyydin pois asemalta, etten joutuisi tekemään sitä yksin.
Kun juna saapui määränpäähänsä, te annoitte minulle ruokaa ja kannoitte kassini. Te piditte minua kädestä ja talutitte minut ihmisjoukkojen läpi, kunnes näin siskoni miehen, joka oli tullut minua hakemaan.
Kieltäydyitte, kun yritin tarjota teille rahaa korvaukseksi. Toivon, että tämä kömpelö kiitoskirje siis saavuttaa teidät nyt muutamaa viikkoa myöhemmin.
En tiedä, montako kanssamatkustajaa minua auttoi päivän mittaan. Minusta tuntuu kuin teitä olisi ollut satoja, mutta luultavasti teitä oli vain muutama. Tiedän, etten tunnistaisi teitä vaikka näkisin teidät. En koskaan pysty sanoin kuvailemaan, kuinka kiitollinen olen.
Joku, joka pitäisi tunteet sisällään paremmin, olisi saattanut käyttäytyä tilanteessa toisin. Uskon silti, että tällaisessa tilanteessa ihminen reagoi täysin primitiivisesti. Vaisto ja uskoni ihmisiin sai minut ottamaan riskin ja pyytämään apua. Ja olen niin iloinen, että tein sen. Useimmat ihmiset kun ovat mahtavia."
Liikuttava kirje leviää netissä Guardianin kautta. Sitä on jaettu parissa päivässä tuhansia kertoja. Voi vain toivoa, että se saavuttaa myös kaikki ne upeat ihmiset, jotka auttoivat naista hädän hetkellä.
Lähde: Guardian
