Kuva: AOP/Kimmo Brandt

Kesän jättikonsertit toivat Helsinkiin valtavan rahasumman

21.08.2024 11:15 - Minttu Tikkanen / minttu.tikkanen@bauermedia.fi

Suuri osa rahoista käytettiin myös Olympiastadionin ulkopuolella Helsingissä palveluihin ja ostoksiin.

Kesällä järjestetyt suurkonsertit Olympiastadionilla toivat Helsinkiin yhteensä miljoonia euroja.

Olympiastadionin yleisömagneetit olivat kuluneena kesänä Bruce Springsteen ja The E Street Band, kaksi konserttia soittanut Metallica sekä peräti neljästi keikan soittanut Coldplay. Yhteensä keikkakävijät toivat kulutuksellaan Helsinkiin 114 miljoonaa euroa.

Valtaosa summasta syntyi Helsingin ulkopuolelta saapuneiden kulutuksesta. Summasta myös noin 53 miljoonaa euroa käytettiin Olympiastadionin ulkopuolella Helsingin palveluihin ja ostoksiin.

Keikkojen mukaan jaoteltuina Coldplayn keikat toivat kaupunkiin 63 miljoonaa euroa ja Metallican puolestaan 36 miljoonaa.

Tapahtumat ovat saaneet keikkaturisteilta myös poikkeuksellisen positiivista palautetta. Tuoreen kävijätutkimuksen mukaan esimerkiksi Coldplayn konserteissa lähes 97 prosenttia vastaajista koki olonsa turvalliseksi, ja 91 prosenttia koki tapahtuman ikimuistoiseksi.

- Iloitsemme näiden konserttien elävöittävästä ja iloa tuottavasta vaikutuksesta. Tapahtumakävijät kuvailivat Helsinkiä toimivana, turvallisena ja elävänä tapahtumakaupunkina. Tämä on meille erittäin hyvä signaali, kun kehitämme tapahtumallisuutta, kommentoi Helsingin kaupungin tiedotteessa kaupungin brändi ja tapahtumat -yksikön päällikkö Sanna Forsström

Lue myös: Helsingin suurin katuremontti siirtyy viimein uuteen osoitteeseen - monen odottamat raitiovaunut palaavat

Lue myös: Jälleen yksi vilkasliikenteinen katu menee remonttiin Helsingissä

Lähde: Helsingin kaupunki

Kilpailut

Uusimmat