Neumann uskoi aina Dingon paluuseen, mutta sopiminen oli kivinen tie: 'Ei riittänyt yksi puhelinsoitto'
Menneistä on opittu ja nyt näistä kokemuksista ammennetaan voimaa Dingon uuteen paluuseen, lupaa Neumann.
Dingo on jäänyt suomalaiseen musiikkihistoriaan yhtenä kotimaisen musiikin suosituimmista rock-bändeistä. Varsinainen Dingon kulta-aika elettiin vuosina 1984–1986. Bändin hajoamisesta kerrottiin tuolloin tiedotustilaisuudessa ja TV-uutisissa, jolloin uutinen pysäytti koko Suomen.
Vaikka yhtyeen alkuperäiskokoonpano ei ole soittanut yli 30 vuoteen yhdessä, alkuperäisen Dingon paluu herättää fanien sydämissä yhä lämpimän läikähdyksen. Kuukausi sitten Neumann, Jonttu Virta, Pepe Laaksonen, Pete Nuotio ja Juha "Quuppa" Seittonen kertoivat sopineensa ristiriitansa ja löytäneensä jälleen yhteisen sävelen.
Sifonkihuivit eivät ole aikoihin heiluneet tuulessa, mutta Neumann, 57, katsoo silmiin tuikkivin ja toiveikkain katsein.
Hän myöntää, että yleisön eteen palaaminen jännittää, eikä tässä kohtaa mitään oteta itsestäänselvyytenä.
- Vuodet ovat tuoneet nöyryyttä. Olen oppinut näkemään, mikä tässä ammatissa on olennaista ja mikä on vähemmän tärkeää. Se on hyvä perusta paluulle, sanoo Neumann.
(kuva: Senja Rapila)
Anteeksianto auttoi löytämään bändikemian
Prosessi Dingon yhteenpalaamiseksi käynnistyi viime kesänä Pori Jazzeilla. Kun kyseessä on Neumann, tämä tarina kerrotaan mystisin juonenkääntein.
- Tapasimme sattumalta Jontun kanssa Pori Jazzeilla Brian Setzerin konsertissa. Löydettiin toisemme siellä jonkun ihmeellisen sattuman kautta, ja juttelimme. Huomasimme jossain vaiheessa, että istumme äitini luona kahvilla ja soittelemme kitaraa. Emme tarvitse paljon sanoja. Enemmän se on jopa sellaista tarinanvirtaa. Henkien maailmaa, henget puhuvat, Neumann kuvailee.
Pepe saatiin innostumaan suhteellisen nopeasti ajatuksesta, Quuppaa ja Peteä piti suostutella. Taustalla painoivat vanhat konfliktit.
- Se ei ollut mikään yhden päivän puhelinsoitto, että asiat olisivat olleet samantien selviä.
Pidimme pitkiä palavereja keskenään. Selvitimme välejä ja nostimme kissaa pöydälle. Puhuimme asiat halki, rokkari kertaa.
- Rockbändillä täytyy löytyä hyvä kemia aivan kuten hyvässä avioliitossa. Jos se ei ole kunnossa, tämä kuuluu soittaessa. Ihan viimeisenä mukaan lähti kosketinsoittajamme Pete. Kun saimme riitamme sovittua, hän suostui mukaan.
Neumann iloitsee siitä, että bändin jäsenet löysivät vuosien päästä vielä keskinäisen yhteytensä.
- Anteeksianto auttoi asiaa. Olen ollut aina luonteeltani diplomaatti, minun on vaikeaa olla eripurassa ja negatiivisessa energiassa, hän tunnustaa ja hymyilee valloittavasti.
(kuva: Senja Rapila)
- Paluulle oli myös se ehto, että lähdemme tekemään uutta musiikkia. Ei meitä kiinnostanut vain olla kuuluisa kannettava jukeboksi, joka soittaa lavalla pelkät hittinsä ja se on siinä. Se on meille henkireikä, että voimme katsoa myös tulevaisuuteen ja lähteä toteuttamaan musiikillisia ambitioitamme.
Neumann ei jaksa puhua Dingon vanhoista comeback-yrityksistä, joita tapahtui erinäisillä värikkäillä kokoonpanoilla.
- Comeback-sana on kärsinyt jo inflaation. Ennemmin näkisin, että tämä bändi on ollut pitkään telakalla. Olemme tulleet nyt sieltä, ja katsomme nyt, saammeko tekemiselle hyvän jatkumon, hän painottaa.
"En koskaan nauhoita uutta biisiä talteen"
Neumannin mukaan uudet projektit tuottavat kokeneellekin rockmiehelle tunteen "henkistymisestä". Nyt työstössä on albumillinen uusia kappaleita.
- Teen biisejä koko ajan. En ole mikään pöytälaatikkorunoilija, vaan minulla on oma testipenkki. Kun lähden tekemään biisiä, en edes nauhoita sitä. Jos muistan sen vielä vielä viikonkin päästä, se on sen arvoinen. Silloin melodiassa tai sävellyksessä on jotain erikoista. Varmaan voisin päästä helpommallakin, mutta olen aina tehnyt näin. Kun tulee hyvä flow, niin se vie mennessään. Luotan isoihin fiiliksiin siinä kohtaa, hän maalailee.
Dingolla riittää hittejä. Levoton tuhkimo, Nahkatakkinen tyttö, Sinä ja minä, Autiotalo ja Lähetyssaarnaaja kuuluvat suomalaisen popmusiikin kaanoniin. Vanhojen kappaleiden suosio tekee muusikon nöyräksi.
- Se on uskomaton fiilis, kun joku 12-vuotias tyttö vetää takin hihasta ja pyytää nimmaria, ja kertoo, miten tein sen Nahkatakkinen tyttö -biisin, joka kosketti häntä. Olen edelleen otettu tästä. Musiikki elää, ja voi aika hyvin. Siksi olen vielä tässä ammatissa. Dingo-aikoina syntyi tämä sanonta, että musiikki tavoittaa vauvasta vaariin. Niin sen pitäisi juuri tehdä.
Neumann analysoi haastattelun kuluessa myös näkemyksensä siitä, miksi Dingo aikoinaan herätti suuren hypen.
- Haavoittuvaisuus ja aitous on ollut Dingon salainen ase. Sen takia ihmisten on ollut aina helppo lähestyä meitä. Emme ole koskaan olleet tuotteistettu koneisto, vaan olemme aina luottaneet intuitioihin ja vaistoihin, hän miettii, ja nojautuu kohti kuin kertoen salaisuuden.
- Olen aavistanut vuosien varrella, että olemme vielä joskus yhdessä. En miettinyt asia päivittäin, mutta en ole nyt asiasta hämmästynyt, että olemme nyt tässä. Uskon niin, että jos tahtotilaa hyvään riittää, asiat voivat toteutua.
(kuva: Mikko Räsänen)
Keikoilla kuullaan hittipotpuri
Dingon paluu on moninainen ilmiö. On tulossa uutta musiikkia, kesäkeikkoja festareilla, kirjaa ja elokuvaa. Puhutaan ensiksi keikoista.
- Hektinen kesä tulossa, se on varma. Hieno juttu. Odotan pelimiehenä, että pääsee Dingo-keikoille, Neumann sanoo.
Yhtye on siirtynyt aikuisrockin puolelle, nähdäänhän se myös kesällä Iskelmäfestivaaleilla.
- En tiedä, mistä musiikkikategoriasta itsemme löydämme, enkä vaivaa sillä päätäni. Ihmiset äänestävät jaloillaan, mistä pitävät.
Nokkamies lupaa, että keikoilla tullaan kuulemaan yleisön suurimmat suosikkikappaleet.
- Show'n visuaalinen puoli on vielä työn alla. Olemme bändin kanssa hellyyttävän yksimielisiä, mitä biisejä soitamme. Olemme yleisön palvelijoita viime kädessä. Nahkatakkinen tyttö on pakko soittaa. Meillä on ollut positiivinen ongelma, kun olemme joutuneet jättämään hittipotpurista biisejä pois. Kaikki eivät mahdu mukaan, hän väläyttää ja päästelee muka harmistuneena porilaisella murteellaan pari kirosanaa.
Kirjaprojektista puhuminen saa Neumannin virnistämään.
- Kirjaa on tehty 11 vuotta, se aloitettiin vuonna 2006. Ei tässä enää mikään kiire ole. 2010-luvun taitteessa, jolloin kirjan kirjoittaminen ei onnistunut, kun oli vastoinkäymisiä. Näyttää siltä, että se voisi olla julkaistavissa vuoden, parin sisällä, hän heittää.
Elokuvan muoto on niin ikään kysymyksen alla. Projektin puuhamiehenä on The Rasmus -yhtyeestä tuttu Eero Heinonen.
- En tiedä yhtään, tuleeko vielä dokumenttielokuva vai elokuva. Meillä on luottomies mukana, The Rasmuksen Eero, jonka treffasin Espan puistossa jokin aika sitten. Yhteinen ystävämme Saksasta yhytti meidät yhteen. Löysimme heti yhteisen sävelen. Projekti on aluillaan, ja se odottaa työstämistään, Neumann sanoo epämääräisesti.
(kuva: Senja Rapila)
"Joskus mietin, miten olen jaksanut näin pitkälle"
Neumann on kasvanut parikymppisestä asti viihdebisneksen valokeilassa. Hän kokee viisastuneensa vanhemmiten, ja kokee, että nuoruuden sekoiluille pitää olla armollinen.
- Kun ikää on karttunut ja kilometrejä, se on ihmiselle vain hyväksi. Löytyy syvyyttä ja perspektiiviä. Tässä pystyy heiluttamaan jo isommalla pensselillä valkokankaalle, hän sanoo.
Ei ole mikään salaisuus, että Dingon suursuosion aikana Neumannin oli vaikeaa pitää pää kasassa. Näin kuitenkin käy useimmille, kun hype nousee tarpeeksi isoksi ja kasvot ovat joka lehden kannessa.
- Kun jostain jutusta tulee iso, oli kyse artistista tai bändistä, se on matemaattinen tosiasia, että tulee ylilyöntejä ja sekoiluja. Poikkeuksetta pitkän matkan bändit ovat kokeneet miehistön vaihdoksia ja ollaan oltu napit vastakkain. Työnkuva on hemmetin haastava, koska tehdään henkistä pääomaa vaativaa hommaa. Välillä raastetaan sielun riekaleita, kun tehdään musiikkia yhdessä. Tämä voi olla äärimmäisen kuluttavaa, hän huokaisee.
- Joskus mietin, miten olen jaksanut näin pitkälle. Välillä tuntuu, että artistien urakaaret jäävät lyhyiksi, kun taistelu auringosta on bändien ja artistien kesken kovaa. On tulossa paljon uusia lahjakkaita tyyppejä alalle.
Julkisena eläimenä Neumann on lukenut useimmista mokailuistaan päivälehdistä. Se ei tietenkään ole tuntunut hyvältä, mutta mokille on täytynyt opetella nauramaan.
- Olen opetellut olemaan itselleni armollinen. Annan itselleni mokat anteeksi, koska kukaan meistä ei ole täydellinen. On hyvä osata välillä nauraa itselleen ja tekemiselleen. Se tekee hyvää, Neumann hymyilee hyväntuulisena.
- Olen ollut aikaisemmin todella spartalainen. Vaadin itseltäni kohtuuttomankin paljon. Havahdun välillä edelleen huomaamaan tämän asian. Toiseen mielentilaan pääseminen vaatii punnertamista. Olen sanonut itselleni, että Nipa, relaa vähän. Tämä on luonnekysymys, haluan kehittyä ja päästä eteenpäin. Haastan itseäni koko ajan. En tiedä, onko se normaalia, mutta tällainen olen.
(kuva: Senja Rapila)
Mitä vuodet viihdealalla ovat opettaneet Neumannille?
- Päällimmäisenä nousee mieleen se, että pitää luottaa vain omiin vaistoihin ja intuitioon. Pelin henki on se, että menee hyvin tai huonosti, joudut katsomaan itseäsi peiliin. Olet tekemiesi asioiden takana, Neumann sanoo.
- Uskoa välillä koetellaan. On vastoinkäymisiä, mutta välillä se aurinkokin paistaa. Hyvistä hetkistä pitää osata ammentaa, niistä saa voimaa viedä uraa eteenpäin.
Lue myös: Onnellisessa parisuhteessa elävä Neumann: "Osoitan rakkauttani huomioimalla toista"
Lue myös: Neumann yllätti Iskelmä Gaalassa - tarttui juontajan rintaan!
Lue myös: Legendaarinen Dingo palaa kesäkeikoilla - esiintyy Iskelmäfestivaaleilla!
