Kuva: Lauri Kujanpää

Stam1na-laulaja Antti Hyyrysen kirjasta tehdään näytelmä - "Kuiskaa, puhuttelee ja huudattaa aisteja"

25.10.2022 11:15 - Lauri Kujanpää / lauri.kujanpaa@bauermedia.fi

Tuomo Rämön ohjaama ja dramatisoima näytelmä perustuu Stam1na-yhtyeen kitaristi-laulajana tunnetun Antti Hyyrysen kiitettyyn ja ajatuksia herättävään esikoisromaaniin Viimeinen Atlantis vuodelta 2020 sekä Stam1nan myydyimpään albumiin vuodelta 2010.

Dystopia Viimeinen Atlantis saa ensi-iltansa lauantaina 26. marraskuuta 2022 Lappeenrannan kaupunginteatterissa.

Tuomo Rämön ohjaama ja dramatisoima näytelmä perustuu Stam1na-yhtyeen kitaristi-laulajana tunnetun Antti Hyyrysen kiitettyyn ja ajatuksia herättävään esikoisromaaniin Viimeinen Atlantis vuodelta 2020 sekä Stam1nan myydyimpään albumiin vuodelta 2010.

Antti Hyyrynen on myös säveltänyt ja sovittanut näytelmän musiikin ja osallistuu näyttämöteoksen äänisuunnitteluun. Hyyrynen onkin tehnyt lukuisia työtunteja teatteriversion parissa ja päässyt tiiviisti seuraamaan näytelmän valmistumista. Viimeisen Atlantiksen ensi-iltaa hän odottaa innokkaasti.

- On ollut lumoavaa seurata kotikaupunkini ammattilaisia rakentamassa liikkuvaa ja elävää Atlantista. Vaikka tarina on minulle tietysti rakas ja läpikotaisin tuttu, on nyt teatterilavalla sykähtelevässä maailmassa jotakin aivan maagista. Atlantis kuiskaa, puhuttelee ja huudattaa kaikkia aisteja.

Näytelmä kertoo elämästään nauttineesta Tobeaksesta, joka kesken mannertenvälisen lennon sinkoutuu maailmanlopun pyörteisiin. Löytääkö Tobeas kotiinsa vai tuhoutuuko planeetta sitä ennen? Viimeinen Atlantis on dystopia veden tärkeydestä ja voimasta, kaunis kuvaus romahtavasta maailmasta ja pakomatkasta sen halki.

Viimeisen Atlantiksen rooleissa näyttelevät Lappeenrannan kaupunginteatterin näyttelijät Seppo Kaisanlahti, Turo Marttila, Samuli Punkka sekä Vilma Ilmari Putro.

Mielenkiintoinen yksityiskohta produktion taustalta on, että lappeenrantalaislähtöisillä esittävän taiteen lahjakkuuksilla Antti Hyyrysellä, Tuomo Rämöllä sekä Samuli Punkalla on jo pitkä yhteinen historia.

– Tutustuin Anttiin ja Samuliin harrastajateatterissa ennen vuosituhannen vaihdetta, kun Lappeenrannan Linnoituksessa esitettiin Shakespearen Kesäyön uni -näytelmää Tyhjän Tilan teatterin toimesta. Antti ja Samuli tunsivat toisensa jo yläasteelta, ja täytyy sanoa, että molemmat olivat jo silloin mainioita tyyppejä. Ja ovat edelleen. Mahtavaa tehdä taas teatteria kavereiden kanssa. Ja vielä näin hienon ja ajankohtaisen materiaalin äärellä. Kaikkinensa upea projekti, Tuomo Rämö kertoo.

Kirja oli pitkään haaveissa

Hyyrynen on lapsuudesta asti haaveillut, että saisi julkaista kirjan. Toki kirjoittamista on harjoiteltu jo kauan.

- Kirjoitin ensimmäisen kirjani, kun olin 12-13-vuotias. Sain tuolloin lahjaksi tyhjän kirjakansion ja sinne sitten raapustelin kokonaisen tarinan lyijykynällä. Olen aina pitänyt mielikuvituksellista tarinoista, oli kyse sitten kirjoista, musiikista tai elokuvista, joten on hienoa, että se konkretisoitui nyt tällä tavalla, Hyyrynen kertoi vuonna 2020 Voice.fi:lle.

Kirjaa Hyyrynen kirjoitti muun muassa Portugalissa, josta hankki itselleen halvan majoituksen ja pystyi keskittymään täysin kirjoitustyöhön. Paniikkia oli hieman ilmassa.

- Paniikkia oli ilmassa ja aikataulu oli aika tiukka. Tämä kun oli nyt ensimmäinen pidempi kirjoitusprojekti, niin siinä oli paljon opettelemista. Onneksi sitä luottaa omaan työmoraaliin ja projektinhallintaan, joten kaikesta selviää. 

Lue myös: Stam1nan uusi albumi julkaistaan helmikuussa - "Odotan innolla true-skeneilijöiden ajatuksia"

Lue myös: Esikoiskirjailija Antti Hyyrynen ei usko maailmanloppuun - "Joudumme tottumaan kaikkeen uuteen"

Lue myös: Stam1nan Antti Hyyrynen muistelee uran alkuaikoja - "Silloin tajusin, että jotain on tapahtumassa"

Kilpailut

Uusimmat