Kuva: Shutterstock

Nämä ovat työpaikkojen suurimmat terveysriskit – ykkönen voi yllättää

27.03.2025 11:15 - Nina Turunen / niina.turunen@bauermedia.fi

Tuki- ja liikuntaelinsairaudet ovat tutkimuksen mukaan edelleen suurin haaste eurooppalaisilla työpaikoilla.

Suomalaisilla työpaikoilla merkittävin riskitekijä on toistuvat käsien tai käsivarsien liikkeet,  kertoo Työterveyslaitos ESENER-tutkimuksen tuloksiin viitaten. Toiseksi merkittävin riski on työssä koetun aikapaineen aiheuttama stressi.

Kolmanneksi nousee raskaiden kuormien siirtäminen ja nostaminen. Tämä on merkittävä riskitekijä erityisesi hoitoalalla ja rakennustyössä, jossa fyysisesti raskaat työtehtävät kuormittavat selkää ja muita tuki- ja liikuntaelimiä.

Neljänneksi suurin riski suomalaisilla työpaikoilla on pitkittynyt istuminen, joka on yleistä erityisesti toimistotyössä ja asiantuntija-aloilla. Pitkään istuminen voi aiheuttaa niska- ja selkävaivoja ja muita ergonomisia ongelmia.

Euroopan työterveys- ja turvallisuusviraston teettämässä ESENER-tutkimuksessa selviää, että suomalaisten työpaikkojen riskit eroavat muusta Euroopasta. 

Eurooppalaisten työpaikkojen yleisin riskitekijä oli pitkään jatkunut istuminen ja toisena tuli käsien ja käsivarsien toistuvat liikkeet. Myöskään Euroopassa työssä koettua aikapainetta ja siitä syntyvää stressiä ei koeta niin suurena riskitekijänä kuin Suomessa.

–  Kokonaisuudessaan 43 prosenttia eurooppalaisista työpaikoista raportoi kiireen ja tiukkojen aikataulujen olevan merkittävä riski, mutta Suomessa tämän riskin yleisyys on lisääntynyt muuta Eurooppaa enemmän. Suomessa aikapaine on toisella sijalla ja peräti 71 prosenttia kyselyyn vastanneista suomalaisista työpaikoista kokee sen merkittäväksi riskiksi, kertoo Työterveyslaitoksen johtaja Kirsi Ahola.

Lisäksi tutkimuksesta käy ilmi, että Suomessa etätyö on yleisempää kuin muualla Euroopassa. Suomessa reilut 40 prosenttia työpaikoista raportoi säännöllisestä etätyöstä, mikä on lähes tuplasti EU:n keskiarvon.

–  Etätyö tarjoaa joustavuutta ja vähentää perinteisesti kuormitusta aiheuttavia tekijöitä. Etätyössä voi olla esimerkiksi helpompi säädellä omaa työskentelyä kuin toimistolla. Runsas etätyö voi kuitenkin luoda uusia riskejä, kuten työajan ja vapaa-ajan rajojen hämärtymistä sekä työntekijöiden kokemaa yksinäisyyttä. Näiden riskien hallinta tulee huomioida etätyön johtamisessa, Ahola toteaa. 

Lue myös: "Varkaat kyllä tunnistavat, mistä pyöristä saa parhaan hinnan" - varastettujen pyörien korvaukset nousivat miljooniin

Lue myös: Lähityö, etätyö vai hybridimalli? Tutkimus selvitti, mikä on tuottavin työskentelytapa

Lue myös: Siitepölyallergiat lisääntyvät ja sille on yksi selkeä syy

Lähde: Työturvallisuusliitto

Kilpailut

Uusimmat