Kaikki artikkelit

OAJ vaatii ratkaisuja tilanteeseen.
Korkeakouluopiskelijoiden elintavoissa on tapahtunut positiivisia muutoksia viimeisten kolmen vuoden aikana.
Työntekijää epäillään perusteettomasta kameravalvontakuvan katselusta.
Suomessa tietoisuus oli Pohjoismaiden huonointa.
Lastensuojelun keskusliiton kyselyyn vastasi noin 15 000 lasta ja nuorta.
Valtakunnallinen huijausviestikampanja on tavoittanut jo useita suomalaisia.
Valtaosa opiskelijoista kuitenkin kokee, ettei saa riittävästi mielenterveyspalveluita.
Yleisimmät hoitotyössä tapahtuvat vahingot liittyvät lääkityksen antamiseen, katetrointiin tai suoniyhteyden avaamiseen eli kanylointiin.
Kavereiden geenit saattavat lisätä alttiutta päihde- ja mielenterveysongelmille.
Maita pisteyttiin eri kriteereillä.
Vaatteiden loppuun käyttäminen on yhteydessä parempaan itsetuntoon ja kehonkuvaan.
Maailman onnellisin kansa on kokenut romahduksen hyvinvoinnin ja elämäntyytyväisyyden osalta.
Pienillä teoilla voi vaikuttaa suuresti silmien terveyteen.
Pesusienet voivat olla bakteereille ja mikrobeille suotuisa kasvualusta.
Auringonpolttamaa tulee hoitaa kuin tavallista palovammaa.
Rintaliivien elinkaari on lyhyempi kuin uskoisitkaan.