Kuva: AOP

Lizzo ei aio lopettaa musiikkiuraansa: "Aion jatkaa eteenpäin"

03.04.2024 20:15 - Sanni Seppä / sanni.seppa@bauermedia.fi

Lizzo selventää sanomisiaan uudessa Instagram-julkaisussaan.

Artisti Lizzo, oikealta nimeltään Melissa Viviane Jefferson, 35, on pyörtänyt puheensa uransa lopettamisesta. Artisti ilmoitti pari päivää sitten Instagram-tilillään, ettei jaksa jatkuvia häneen kohdistuvia syytöksiä ja kritiikkiä. Lizzoa on syytetty viime vuosina esimerkiksi seksuaalisesta häirinnästä, epäasiallisesta käytöksestä ja syrjinnästä. Artisti itse on kiistänyt kyseiset syytökset. 

"En ole ilmoittautunut tällaiseen paskaan. Lopetan", Lizzo kirjoitti somessa viime lauantaina 30. maaliskuuta.

Nyt hän on julkaissut Instagram-tilillään videon, jossa hän oikoo sanomisiaan.

- Kun sanoin lopettavani, tarkoitin, että lopetan antamasta huomiota negatiiviselle energialle, artisti sanoo videossaan.

Lizzo aikoo siis jatkaa intohimoaan, eli musiikin tekemistä. Hän haluaa esimerkillään näyttää muille ihmisille, ettei negatiivisille kommenteille ja ihmisille kannata antaa liikaa valtaa.

- Aion jatkaa eteenpäin ja olla oma itseni. 

Voit katsoa julkaisun alta tai painamalla tästä

Lue myös: Artisti Lizzo otti kantaa laihuutta ihannoivaan ajattelumalliin - "Minä en yritä olla laiha. En halua olla laiha"

Lue myös: Krista Kososelle rooli kansainvälisestä tv-sarjasta

Lue myös: Näyttelijä Elias Salonen sai roolin ruotsalaisesta teatterista

Lähde: Variety

Kilpailut

Uusimmat