Liveraportti: Popkommin torstaissa rock määräsi
Torstaipäivä Berliinin Popkomm-messujen showcase-festivaalilla tarjosi alkuvoimaista rock-musiikkia.
Aloitetaan lopusta: Silver Wings -klubin torstain päättänyt belgialainen De Staat soitti intohimoisen, itsevarman ja tyylitietoisen rock-keikan. Bändin musiikille sopivan hikinen klubi hyllyi ja hytkyi, kun yhtyeen yhdellä pitkällä kulmakarvalla (unibrow) varustettu laulaja virnuili maanisesti ja piiskasi yhtyettään hurjaan soitantaan.
Levyltä kuunneltuna De Staatin musiikki sortuu ennemminkin demonstraatioksi mahdollisesta suuruudesta, mutta livenä bändi ei esitä olevansa mitään, se vain on. Hurja intensiteetti on asia, joka rock-yhtyeeltä lipsahtaa helposti yliyrittämiseksi, mutta belgialaiset tasapainoilevat hienosti tämän veteen piirretyn viivan positiivisella puolella.
SchwuZ-klubilla Färsaarelainen The Ghost näyttää, että harvaan asutulla saariryhmälläkin osataan kuunnella kansainvälisiä rock-vaikutteita. Placebosta ja ehkä hieman Musestakin muistuttava materiaali soitetaan kyllä tyylillä, mutta omaperäisyyttä saisi olla rutkasti enemmän.
The Ghostin jälkeen lavan valtasi tanskalainen Spleen United, joka laittoi pystyyn käsittämättömät bileet. Korvia kiristävällä volyymilla soitettu teknopauke yhdistyi hienosti indie-vaikutteisiin biisien sovituksissa ja laulussa. Äärimmäisen mielenkiintoinen uusi tuttavuus.
Suomalainen Kiki Pau soitti keskiviikkoiltana kello 22 täydellä White Trash -klubilla. Torstaina helsinkiläisbändillä ei mene aivan yhtä hyvin. Heidän keikkapaikkansa on hylätty vesitorni, ja soittoaika 17:30. Musexin messupisteellä alkamisajankohdaksi on tosin merkitty 18:30.
Paikan päällä ensimmäisenä soittava saksalaisyhtye haluaakin yllättäen siirtää omaa soittoajankohtaansa myöhemmäksi, joten neuvottelujen jälkeen Kiki Pau pääsee soittamaan kello 18:15. Kaiken lisäksi samaan aikaan Suomi ja muut Pohjoismaat tarjoavat ilmaista alkoholia messualueella. Ei otollisin keikka-ajankohta siis.
Paikalla onkin vain kourallinen ihmisiä, kun Kiki Pau viimein pääsee lavalle. Nelikko ei lannistu, vaan soittaa puolen tunnin setin, johon mahtuu kolme kappaletta. Debyyttilevy Let's Rockin tuoreenrapea pop vaihtui White Mountain -albumilla rockimmaksi. Livetilanteessa White Mountainin rockaavuus viedään vielä paljon pidemmälle. Yhtye soittaa kuin Led Zeppelinin ja My Bloody Valentinen ristisiitos. Käsittämättömän hienosti yhteen soittava nelikko uppoaa biiseihinsä, ja yleisö heiluu kuin transsissa.
Kiki Paulta kannattaa odottaa odottamatonta. Jos on nähnyt yhtyeen viimeksi Let's Rockin aikaan, kannattaa ehdottomasti käydä tarkistamassa, miltä musiikki kuulostaa, kun se on oikeasti elävää.
Hieno show.
