Kuva: Ubisoft
GTA-fanit pääsevät hakkeroimaan - Arvostelussa: Watch Dogs 2 (PS4)
Vuonna 2014 julkaistu Watch Dogs oli jättimäinen myyntimenestys. Onnistuuko jatko-osa nousemaan uudelle tasolle vai kaatuuko se liian kunnianhimoisena projektina?
Sosiaalinen media jyllää, kansan tiedot myydään eniten tarjoavalle ja suuryritykset pyörittävät maailmaa. Yksi mies uskaltaa nousta kapinaan ja hakkeroi tiensä kansan sydämeen. Ubisoft on kaikessa hiljaisuudessa työstänyt jatko-osaa vuoden 2014 Watch Dogs hakkerieepokselle. Mahdollistaako yhteiskuntakriittisen alkuosan sementoima perustus uudisrakentamista vai kompuroiko Watch Dogs 2 itsensä kumoon liian kunnianhimoisena projektina?
Nelisen vuotta sitten pelikansa kohkasi kiihkoissaan Ubisoftin julkistettua vuoden 2012 E3:ssa WATCH_DOGS hakkeritoimintapelin teaservideon. Video maalasi valkokankaalle kauniiden grafiikoiden sävyttämän Chicagon joka lankeaa polvilleen Aiden Pearcen verrattomien hakkeritaitojen edessä. Sujuvaa ja elokuvamaista toimintaa, taistelua pahoja monikansallisia yhtiöitä vastaan ja kirsikkana kakun päälle elävä maailma jonka jokaista asukasta pääsee lukemaan kuin avointa kirjaa — kiitos edellämainittujen hakkeritaitojen. Loppujen lopuksi Ubisoft kuitenkin perääntyi osittain teaserin lupaamasta monimutkaisesta ja uskomattomiakin asioita mahdollistavasta pelattavuudesta ja muun muassa pelin grafiikat olivat kaikkea muuta kuin pelaajille luvattiin. Nurinan ja kiroilun jälkeenkin peli tuntui kuitenkin kelpaavan kansalle, sillä se rikkoi julkaisuhetkellä Ubisoftin yhden päivän myyntiennätykset ja tähän päivään mennessä neorealistisesta hakkeroinnista on päässyt nauttimaan ainakin 10 miljoonaa PC- ja konsolipelaajaa. Watch Dogs oli siis loppujen lopuksi ihan kelpo peli vaikka lopputuloksessa olikin parantamisen varaa.
Hypätään ajassa tähän päivään ja esiin marssii Watch Dogs 2. Peli tulee tavallaan pimeästä kulmasta, sillä sen kehitystyötä on tehty yhtä aikaa ensimmäisen osan kanssa eikä sen julkaisua ole julistettu messiaan uutena tulemisena ensimmäisen osan tyyliin. Pelien julkaisuilla on väliä ainoastaan kaksi vuotta ja mieleen hiipii väkisinkin epäilys, että jatko-osan kehitystyö on jäänyt deadlinen paukkuessa tyngäksi. Onneksi näin ei kuitenkaan ole. Täytyy silti myöntää, että ensimmäisen osan lapsukset saivat allekirjoittaneen lähestymään tätä uutta iteraatiota hieman epäilevin silmin, mikä on tietysti täysin ymmärrettävää. Jätin suosiolla katsomatta pelistä aiemmin julkaistut, pelin lokaationa olevaa San Franciscoa ja peliteknisiä ominaisuuksia avaavat esittelyvideot, ja sukelsin tekeleen pariin neitseellisin silmin. Liikku kannatti siinä mielessä, että pelin startattua totesin välittömästi kyseessä olevan ainakin graafisesti onnistunut projekti ja pelin edetessä myös tekniset ratkaisut tuntuivat onnistuneemmilta kuin pelisarjan ensimmäisessä osassa.
Golden Gate Bridge kaikessa komeudessaan. (kuva: Ubisoft)
San Francisco on saatu mallinnettua Watch Dogs 2:een näyttävän näköisenä ja tarkasti. Kaikki yhdysvaltalaiskaupungin ikoniset maamerkit Golden Gate Bridgestä Colt Toweriin ja vankilasaari Alcatraziin ovat läsnä ja saavat jopa tämmöisen umpisuomalaisen juntin tunnelmoimaan ison ja legendaarisen kaupungin meininkiä. Yksityiskohtiin on panostettu ja kaupunki tuntuu elävältä. Kadut ovat täynnä nykyajan mukaisia puhelimia tuijottavia hipstereitä, lenkkeilijöitä, juopuneita, perus jamppoja ja slummahtavimmilla alueilla jopa toisiaan ja poliiseja ammuskelevia jengiläisiä. Ihmiset juttelevat keskenään päivänpolttavista aiheista, puhuvat teeskentelevään tyyliin hipsterimuodista ja orgaanisesta ruokavaliosta ja sanalla sanoen sekoilevat vallitsevan sosiaalipornon täyttämän yhteiskunnan ikeessä. Kadulla tulee välillä vastaan erikoisiakin tilanteita jotka kuitenkin tuntuvat täysin mahdollisilta sattumuksilta. Esimerkkinä artikkelin alla oleva video jossa joku sattumanvarainen naikkonen hakkaa poikaystävänsä auton paskaksi raivopäissään ja varastaa tekonsa päätteeksi auton. Minun autoni. Perhanan akka.
Graafisesta annista ei voi oikeastaan sanoa mitään pahaa sanaa. Pienet ruudunpäivitysongelmat leimaavat peliä vielä toistaiseksi, mutta mistään isommasta ongelmasta ei voi puhua. Tökkimistä tapahtuu ainoastaan silloin kun ruudulla on enemmän Michael Bay tyylistä äksöniä, mikä on ihan ymmärrettävää. Kaupunki ja sen asukkaat ovat hyvin mallinnettuja, autot ovat autoja ja valaistus ja maisemat toimivat kukkapuskista kukkuloihin. Bugeja tai glitchejä pelissä ei ole vielä tullut vastaan joten niiden kitkemisessä Ubisoft on onnistunut yllättävänkin hyvin.
Tarina sivujuonteineen päivineen on kuitenkin Watch Dogs 2:en parasta antia. Ensimmäisessä osassa Aiden Pearce suuntasi kostoretkelle tyttärensä murhaajien perään, aiheuttaen pelkoa, inhoa ja räjähdyksiä pitkin lähitulevaisuuden Chicagoa. Kakkososassa tarinaan on tartuttu keveämmällä ja huumoripainotteisemmalla otteella, mutta itse pääteemaa kuitenkaan vähättelemättä. Pelaaja ohjastaa Marcus Holloway nimistä, Retr0 nimimerkillä kulkevaa hakkeria, joka liittyy alkutehtävän jälkeen ensimmäisestä osasta tuttuun DEDSEC-hakkeriryhmään. DEDSEC on ensimmäisen osan jälkeen onnistunut järjestäytymään ja laajentumaan sekä luomaan jalansijaa yhteiskuntakriittisessä kansanosassa. Tarina kertoo raadollisesti sen miten heikko kansanosa jää kaupallisuuden alle ja kuinka yksi ainoa ryhmittymä uskaltaa tarttua härkää sarvista ja taistella korporaatioita vastaan. Käsikirjoitus ajoittain jopa loistaa ja ääninäyttelijät ovat onnistuneet työssään. Siitä peukut kässäröintitiimille.
Katukauppias myy turistikrääsää Colt Towerin juurella. Taustalla näkyy hakkeroitava lava jolla Retr0 pääsee kiipeämään korkeammalle. (kuva: Ubisoft)
Vitsejä väännetään ja vitsaa käytetään suurkorporaatioiden suuntaan ahkeralla ja kritisoivalla kädellä. Lähitulevaisuudessa ihmisten yksityisyys on mennyttä aikaa ja kaikkia tietojärjestelmiä pyörittävä, Blume nimisen yrityksen, ctOS 2.0 käyttöjärjestelmä varastaa ja myy kaikkea mahdollista henkilökohtaista tietoa eteenpäin. Isoveli valvoo ja sinunkin arkesi on kauppatavaraa esimerkiksi vakuutusmaksujen kohotessa jokainen kerta kun ostat hampurilaisen. Kuulut riskiryhmään, maksat enemmän. Kuulostaa tietysti uskomattomalta, mutta sitähän se ei valitettavasti ole. Watch Dogs tekee pelisarjana todeksi tulevaisuuden jota kukaan meistä ei halua ajatella, mutta joka kuitenkin on ihan tuossa nurkan takana, uhkaavana ja pysäyttämättömänä. Facebookin, Googlen ja kumppaneiden kerätessä häpeilemättä (mutta laillisesti) käyttäjätietoja myytäväksi ja markkinointitarkoituksiin olemme enää pienen askeleen päässä yhteiskunnasta jossa kaikki sinusta ja minusta kerätty tieto on kaikkien muiden paitsi meidän itsemme käytettävissä. Surullista, mutta totta. Tässä mielessä Watch Dogs takoo rautaa joka on ajankohtaisuudessaan järjettömän kuuma.
Pelin sivu- ja päätehtävien aikana tehdään haittaa suuryrityksille jotka parodioivat oman aikamme jättiläisiä. Google on Nudle, Facebook on !nvite. Näille ja monille muille digiajan järkäleille tehdään hakkeroimalla hallaa läpi San Franciscon. Piilaakson valtiaat tutisevat Retr0n ja DEDSECin kylväessä ykkösistä ja nollista koostuvaa hurmetta pitkin tietoverkkoja. Onpa Ubisoftilla käännetty katse jopa sisäänpäin, sillä yhdessä sivujuonteessa pelaajan tehtävänä on hakkeroida pelifirman serverit ja kaivaa niistä vielä julkistamattoman videopelin traileri esille. Oman osansa saa myös yksi viime vuosien inhokeista, viime vuonna HIV-lääke Daraprimin patentit ostanut ja ihmisten hädällä miljoonia tienannut Martin Shkreli, jonka pelivastineen miljoonat DEDSEC lopulta ohjaa kyseisen lääkkeen tutkimuksiin. Myös Skientologityypinen uskonlahko saa virtuaalinyrkistä turpaansa. Kaikki tämä tehdään hauskasti ja huumorilla mikä tekee hakkeroimisesta mielekästä ja jopa koukuttavaa. Jonkin ajan jälkeen tehtävien itseään toistavat tekniset ratkaisut alkavat kuitenkin valitettavasti maistua puulta. Tässä vaiheessa ainoastaan juonellinen mielenkiinto kannattelee peliä pinnalla.
(kuva: Ubisoft)
DEDSECin voimaa kuvataan pelissä ryhmän sovelluksen tietokoneisiinsa ja älylaitteisiinsa asentaneiden seuraajien määrällä. Seuraajia kerätään suorittamalla juonellisia tehtäviä ja sivutoimisia aktiviteettejä. Sivutoimintaa halutessaan pelaaja voi alkaa vaikka Uber-tyyppiseksi taksikuskiksi tai kisata drone- sekä mikroautokisoissa. Näitä suorittamalla voi seuraajien lisäksi myös tienata rahaa jos siitä on puutetta. Myös eräänlainen lokaatiopohjainen geokätköily on ympätty osaksi pelin maailmaa. Tämä ominaisuus toimii niin, että maamerkkien edessä otetuista selfieistä saa muutama tuhatta seuraajaa ja kannustavaa kommenttia muilta DEDSECin jäseniltä.
Pelattavuudeltaan Watch Dogs 2 kärsii muutamista ongelmista. Esimerkiksi autojen ajaminen vaati ainakin omalla kohdallani runsaasti totuttelua Ubisoftin siirryttyä simulaatiotyyppisestä ajomallinnuksesta täysin arcademaiseen toteutukseen. Ajoneuvot kiihtyvät nollasta sataan puolessa sekunnissa ja kääntyvät metsään pienestä ohjaustatin hipaisusta. Ajotyyliin kuitenkin tottuu aikanaan. Pelin maailmaan ripotellut, hakkerikykyjä parantavat kehityspisteet on piilotettu välillä äärimmäisen kehnosti ja ärsyttävästi. Niiden keräämiseksi pitää selvittää helppoja pähkinöitä jotka toistavat itseään todella paljon.
Pelin käyttöliittymän kanssa on myös ajoittain ongelmia. Esimerkiksi kadulla vastaan tulevan ja lihavan pankkitilin omistavan kaduntallaajan hakkeroiminen on toisinaan hakuammuntaa pelin valitessa hakkeroitavaksi jonkin täysin muun kohteen. Lisäksi pelin älypuhelimen lailla käytettävä valikko on ajoittain ärsyttävän kömpelö ja esimerkiksi sen kautta tilattavat ajoneuvot ilmestyvät toisinaan puolenkin kilometrin päähän pelaajasta. Ei kun jalkaa jalan eteen vaan ja juoksemaan tilatun auton luokse.
Retr0 lipsauttaa karkuun vastaan tulleen karhuryhmäläisen edestä. (kuva: Ubisoft)
Taisteluteknisesti peliltä ei kannata odottaa mitään erikoista. Se on juuri sitä samaa mitä muissakin kolmannen persoonan räiskintäpeleissä. Asearsenaali koostuu pelaajan oman valinnan mukaan joko rynkyistä ja konekivääreistä tai esimerkiksi äänenvaimennetusta pistoolista ja tarkkuuskivääristä. Ihan miten itse haluaa. Hiippaileminen on mahdollista ja joissain tilanteissa myös suotavaa, sillä Retr0n henki lähtee välillä jopa laakista. Pelaaja voi kuitenkin sopivaan suojaan päästyään ja päätöksensä mukaan myös laittaa ns. urut auki ja lahdata kaikki. Tässä mielessä olisin kaivannut tarinallisesti pelin hahmoilta jonkin sortin kasvamista, sillä kaupungin kovin hakkeri ei räpäytä silmäänsäkään tapettuaan juuri 20 jengiläistä räjäytyksin ja rynkky laulaen. Mutta kaikkea ei voi saada.
Watch Dogs oli aikoinaan pienoinen pettymys hypeensä nähden, mikä on tietysti täysin perusteltua ja nykyaikana jopa normaalia. Watch Dogs 2:ta pelatessa tuleekin väkisin positiivisella tavalla mieleen, että ensimmäisen osan visiot on vihdoinkin saatu toteutumaan ja pelattavaan muotoon. Kaikki se mikä ensimmäisestä osasta puuttui tai oli tehty puolivillaiseksi on nyt saatu hiottua kondikseen. Watch Dogs 2 onkin pelinä varsin viihdyttävä ja sen käsittelemät teemat ajankohtaisempia kuin koskaan. Ongelmia ja kömpelyyttäkin toki on, mutta jos viihdyttävä ja huumoripitoinen avoimen maailman kohellus kiinnostaa niin Watch Dogs 2:ta voi varauksetta suositella GTA-vajareista kärsiville.
Alla vielä muutama kaappaamani video. Sisältävät osittain spoilereita, mutta ainoastaan pieniä sellaisia.
