Kuva: Square Enix
Hautojen metsästystä Perun viidakoissa - Arvostelussa: Shadow of the Tomb Raider (PS4)
Tomb Raider on pelisarja, joka ei tunnu koskaan muuttuvan. Mutta miksipä hyvää ja toimivaa pitäisikään muuttaa? Saagan kolme viimeisintä videopeliä ovat malliesimerkki tutkimusmatkailun riemusta.
Rebootatun saagan kolmannessa osassa vallitsevat samat luonnonlait kuin edellisissäkin. Trinity-ryhmittymä salajuoneilee menemään ja brittiläinen tutkimusmatkailija Lara Croft on ainoa, joka pystyy pysäyttämään tämän maailmanlaajuisen häikäilemättömän puolimilitaristisen salaseuran. Shadow of the Tomb Raider alkaakin samoista askelmerkeistä, joihin edellinen osa jäi; Maailmanloppua hamuavat vihulaiset on pysäytettävä.
Peli sijoittuu ajallisesti kaksi kuukautta edellisen pelin jälkeiseen aikaan. Vanhat Etelä-Amerikan alkuperäiskansojen luonnonmullistuksista kertovat ennustukset käyvät toteen Laran källiessä Meksikossa sijaitsevasta temppelistä tikarin, joka sysää liikkeelle Tsunamiin johtavan tapahtumasarjan. Lopullisen katastrofin estääkseen Laran täytyy yhdessä edellisistä peleistä tutun aisaparinsa Jonah Maiavan kanssa selvittää Mayojen jälkeensä jättämät vihjeet ja jäljittää maailmanlopun pysäyttävä muinaisesine. Trinity etsii tietysti tätä samaa esinettä, mikä ei ainakaan helpota Laran ja Jonahin tehtävää. Oman mausteensa tutkimusmatkailijamme agendaan antaa myös se, että Trinity on vastuussa Laran isän kuolemasta.
Tämän päämäärän saavuttaakseen Lara tekee kaikkensa, vaikka se tarkoittaisi kulttuurihistoriallisesti korvaamattomien raunioiden tuhoamista. Tuhoaminen on ihan validi termi, sillä jostain kumman syystä vanhoja Inka- ja Mayatemppeleitä täyttävät ansat ja esteet on Laran mielestä ohitettava silkkaa voimaa ja tuhoa hyväksikäyttäen. Jos vaikkapa tuhansia vuosia vanha silta on tukkeutunut, niin mikäpä sen parempi keino selvittää este, kuin räjäyttää se kappaleiksi ympäristöstä löytyviä laitteita käyttäen. Logiikka ja unohdettujen raunioiden suojelu on siis pelin puzzleissa unohdettu kokonaan, mikä on toisaalta aivan järjetöntä, mutta toisaalta taas kyseessä on videopeli, joten eipä sillä ole merkitystä.
(kuva: Square Enix)
Perun viidakoihin on piilotettu edellisten osien tapaan runsaasti kerättävää ja tutkittavaa dokumenteista muinaisjäännöksiin, hautoihin ja temppeleihin. Tämänkään suhteen vanhaa kaavaa ei ole liiemmin muutettu, mutta miksipä hyvää pitäisikään muuttaa? Hautojen raidaaminen on ihan yhtä hauskaa ja niiden sisältämien puzzlejen ratkominen tasan yhtä palkitsevaa, kuin trilogian kahdessa aiemmassakin pelissä. Tappavat ansat ja kiipeilyosiot vaativat sopivasti reaktiokykyä, jos haluaa välttyä tapaamiselta kuoleman kanssa. Toiminnallisesti Shadow of the Tomb Raideriin pääsee siis helposti sisälle, jos on pelannut sarjan edellisiä osia.
Peliin on lisätty veteraanipelaajille myös sopivasti haastetta, sillä tutkimusmatkailusta ja alueiden tutkimisesta pitäville on tarjolla vaikeutusta uusien vaikeusasteiden myötä. Pelaaja saa pelin alussa valita, että haluaako Laran ”selviytymisvaisto-mekaniikkaa (eng. Survival Instinct) käytettäessä mielenkiintoisten kohteiden pomppaavan silmille erillisellä hehkuvalla korostuksella. Samalla tavalla saa rukata erikseen myös taisteluiden vaikeustasoa sekä resursseista kerättävien tarvikkeiden lukumäärää. Haastavimmilla vaikeustasoilla tuore Tomb Raider on oikeasti vaikea peli.
Edellä mainittu ”selviytymisvaisto” on siis peliä helpottava mekaniikka, joka maalaa ympäröivät viholliset, resurssit ja esimerkiksi kiipeilypaikat keltaiseksi, jos pelaaja niin haluaa. Kaltaiselleni ”haluan kerätä ja tutkia kaiken mahdollisen” -tyylin pelaajalle vaisto on hyvä lisä, mutta samalla myös pelin ehdoton ärsytystekijä. Paikallaan seistessä vaisto pysyy päällä määräämättömän ajan, mutta liikkuessa se on käytössä vain muutamia sekunteja ennen pois kytkeytymistään. Pelaajan pitää siis näpytellä vaistoa jatkuvasti päälle, jos haluaa huomata kaiken ympäriltä löytyvän kerättävän viidakon läpi juostessaan. Tämän vuoksi pelaaja ei osaa välttämättä nauttia ympäröivän viidakon kauneudesta. Ja kauheudesta.
(kuva: Square Enix)
Graafisesti Perun viidakot ovat nimittäin äärimmäisen nättiä maastoa. Ikimetsät kohoavat korkeuksiin, vuoristot halkovat maisemia, vesiputoukset kohisevat ja vesistöt solisevat. Nykypäivän graafiset standardit täyttyvät helposti. Maan pinnassa kasvusto peittää alleen ansoja ja Croftin itsensä pelaajan niin halutessa. Mutaisesta maasta voi sipaista poskiin ja käsiin suojaväriä, jotta viholliset eivät havaitse niin helposti. Ympäröivän vehreyden keskellä vaeltelee ja lentelee villieläimiä, joita metsästämällä kerätään varusteiden päivitykseen tarvittavia resursseja. Jousella metsästäminen on ihan yhtä toimivaa ajanvietettä, kuin miltä se kuulostaakin. Myös saalistajat ovat liikenteessä, ja ympäröivästä luonnosta kuuluu lähes jatkuvasti jaguaarien murahduksia tai mysteerin verhoamia kiljahduksia.
Jousen lisäksi Laralla on käytössään erilaisia rynnäkkökiväärejä, pistooleita sekä myöhemmin pelissä avautuva haulikko. Erilaisilla improvisoiduilla räjähteillä saa myös mukavasti tuhoa aikaiseksi, mutta mielestäni taistelun suola on kuitenkin hiippailu ja vihollisten yllättäminen aluskasvillisuudesta tai vaikkapa puun oksalta tähdätyllä nuolella. Tekoälyä ei ole kovinkaan suurilla hoksottimilla siunattu, sillä muut viholliset eivät huomaa piilosta napsitun kaverin ruumista, vaan pysyvät omilla partiointireiteillään mistään välittämättä. Jos Lara joutuu suoraan taisteluun, niin vihollisilla on lähes poikkeuksetta paitsi ylivoima, myös selkeästi tehokkaampia aseita ja kranaatteja käytössään, joten sissitaistelu on varmin tapa selviytyä.
Peli sisältää myös Laran kehityksen kannalta olennaisen taitopuun, jonka osioita avataan paitsi tarinaa läpipelaamalla niin myös taitopisteillä. Taidot pelissä ovat yllätyksettömiä ja noudattavat perinteistä kaavaa keräilijä, sotilas ja tarkkailija osioidensa myötä ja ne helpottavat edellä mainittuja osa-alueita olennaisesti. Taitopisteitä kerätään luonnollisesti tasojen kautta ja kokemusta saa tutkimalla ja taistelemalla.
(kuva: Square Enix)
Edellisten osien tapaan myös Laran pukeutumisella on merkitystä. Viidakkomuotia jaguaari- ja esimerkiksi sulkakuoseineen edustavilla asuilla saa itselleen bonusta muun muassa hiippailuun tai resurssien keräämiseen. Hienona lisänä vaatevalikoimasta löytyy myös nostalgiaa huokuvat kulmikkaat Lara-mallinnukset suoraan yhdeksänkymmentäluvulta. Nämä asusteet eivät kuitenkaan tuo peliin mitään etuja lapsuusmuistojen lisäksi.
Tarinallisesti peli on hyvin kirjoitettu ja mysteerien verhoama, kuten muinaisista sivilisaatioista kertovan maailmanlopun pelin pitääkin olla. Trinityn todelliset motiivit, Etelä-Amerikan kansantaruista todellisuuteen ponkaisevat tarujen hirviöt, temppelit ja Inka sekä Maya tarustojen historiallinen tarkkuus luovat peliin mielenkiintoisen ja mystisen ilmapiirin, josta ainakin tarinavetoisten pelien ystävät varmasti nauttivat.
Mikäli Square Enix päättää lopettaa pelisarjan tähän, niin Shadow of the Tomb Raider on rebootatun Lara Croftin trilogialle sopiva päätös. Pelin täydelliseen läpäisyyn kulunee noin kolmekymmentä tuntia aikaa, mutta pääjuonen saa juostua läpi kyllä kymmenessäkin tunnissa. Lara Croftin ja Tomb Raider -pelien ystävät eivät tule pettymään.
Shadow of the Tomb Raider on julkaistu syyskuun 14. päivä PC:lle, PS4:lle sekä Xbox Onelle.
Lue myös: Valintojen fantasiamaailma - Arvostelussa: Divinity: Original Sin 2 (PS4/XBOX/PC)
