Kuva: Rockstar Games
Täydellinen lännenpeli – Arvostelussa: Red Dead Redemption 2 (PS4)
Rockstarin palkittu länkkäri-iloittelu Red Dead Redemption sai viimein lokakuun loppupuolella kauan odotetun jatko-osansa. Takuuvarmaa ja eeppistä villin lännen toimintaa tarjoavaa teosta voi surutta kutsua vuoden peliksi.
Tarinallisesti Red Dead Redemptionin esiosana toimiva mestariteos alkaa massiivisen pelialueen pohjoisosan lumisilta vuorilta, jossa ensimmäisen osan antagonistina toimineen Dutch Van Der Linden suojattijoukko pakenee virkavaltaa pieleen menneen ryöstön jälkimainingeissa. Nälkä ja kylmyys kangistavat lumimyrskyn keskellä tarpovaa ja suojaa etsivää ryhmää, kunnes hylätty vuoristokylä tarjoaa edes hetkellisen suojan väsyneelle joukkiolle. Tästä starttaa valtavan hyvin kirjoitettu tarina, joka on täynnä menetyksiä, saavutuksia ja ihka-aitoa villin lännen tunnelmaa.
Red Dead Redemption 2:den protagonistina toimii eräänlaiseksi antisankariksikin luonnehdittava Arthur Morgan, Dutchin kakkosmies, joka katuu menneisyytensä virheitä ja yrittää kasvaa paremmaksi mieheksi. Arthuriin on hyvin kirjoitettu protagonisti, johon samaistuu helposti, ja miehen ajatusmaailmasta alkaa huolehtia kuin huomaamattaan pelin edetessä. Myös ykkösosan pääosassa tutuksi tullut John Marston on mukana pelissä vaimoineen ja lapsineen, mutta ainoastaan sivuroolissa. Pelin tarina nivoutuu luonnollisesti loppua kohti yhteen ensimmäisen osan kanssa ja Johnin kasvua kyyniseksi, mutta perheensä eteen mitä tahansa tekeväksi antisankariksi, pääsee seuraamaan vierestä. Dutchin jengin muut jäsenet ovat myös omia persooniaan, joiden taustatarinat aukeavat pelin edetessä.
(kuva: Rockstar Games)
Visuaalisesti RDR2 lyö pelaajan kanveesiin heti kättelyssä. Lumikinosten keskellä tarvottava avauskappale esittelee valtavan hienoja ja graafisesti loisteliaita kohtauksia, joissa pelin fysiikkamoottori pääsee todella oikeuksiinsa. Väittäisin, että yhdessäkään pelissä tätä ennen ei ole nähty näin realistista lunta, eikä peli viilaa pelaajia visuaaliseen linssiin myöskään myöhemmissä vaiheissa. Valtavan kokoinen kartta pitää sisällään puutonta preeriaa, syviä aarniometsiä, kivisiä rotkoja vesiputouksineen sekä synkkiä suoalueita. Yksityiskohtaisen maaston graafisen ilmeen naulaa kohdilleen - pelissä rullaavasta vuorokaudenajasta riippumatta - loppuun asti viilattu ja silmiä hivelevä valaistus, joka saa pelaajan haukkomaan henkeään. Peli näyttää välillä niin realistiselta, että sitä unohtaa pelaavansa videopeliä ja luulee katsovansa lännenelokuvaa.
Kaikkien maastotyyppien ytimessä elää oma ekosysteeminsä riistaeläimineen ja saalistajineen, ja pelaaja voi luonnollisesti metsästää kaikkia eteen osuvia luontokappaleita. Metsästämisen voi hoitaa kahdella tyylillä, joko aggressiivisemmin ja aseet paukkuen tai sitten kaikessa rauhassa hiippaillen ja jäljittäen. Jälkimmäisen tuloksena eläimiltä saa usein nyljettyä parempilaatuisia taljoja, sillä haulikolla jäniksen räjäyttäessä talja kärsii haulien silpoessa sen kappaleiksi. Taljoilla puolestaan rakennetaan erilaisia päivityksiä tilavammista laukuista vaatteisiin. Pelin karttaan on piilotettu myös legendaarisia eläimiä joita jäljittämällä ja kalastamalla saa valmistettua harvinaisempia tamineita. Eläimiä metsästämällä saa haltuunsa luonnollisesti myös lihaa, ja pelissä pitääkin syödä säännöllisesti, ettei Arthurin elopaino putoa aliravitsemuksen puolelle. Ruokaa pitää mättää suuhunsa kilotolkulla vähän turhankin säännöllisesti ja oman pelikertani aikana huomasin olevani jatkuvasti alipainon puolella, vaikka söin päivittäin useita könttejä metsästettyä lihaa.
(kuva: Rockstar Games)
Rockstar on osunut naulan kantaan pelin tärkeimmän osa-alueen, villin lännen, simuloinnissa. Pelaaja pääsee RDR2:n aikana ryöstämään postivankkureita, pankkeja, satunnaisia ohikulkijoita, kauppoja sekä pienempiä farmeja ja kotitiloja. Toiminnallinen länkkäripuoli on pelissä hiottu loppuun asti, ja kaikki mahdollinen tekeminen on omalla tavallaan mukavaa ja koukuttavaa puuhastelua. Peliin on upotettu myös erillinen moraalisysteemi, joten pelaaja saa valita, että pysyykö pelikertansa aikana mahdollisuuksien mukaan moraalisesti hyvällä vai pahalla puolella. Hyviksenä pelatessa saa alennuksia kaupoista ja pahiksen maineessa olevan pelaajan perään usutetaan luonnollisesti palkkionmetsästäjiä.
Elämää täynnä oleva pelimaailma on pullollaan tekemistä pienistä leirissä tehtävistä ja sitä tukevista askareista metsästämiseen, villihevosten kesyttämiseen ja sattumanvaraisiin villin lännen kohtaamisiin. Nämä saavat välillä naureskelemaan niiden absurdiutta, ja toisinaan puremaan hammasta ärsytyksestä esimerkiksi jonkun paskiaisen varastaessa pelaajan hevosen. Toisinaan myös kuolema korjaa villin lännen tyyliin vihollisjengin motittaessa varomattoman pelaajan esimerkiksi siltaa ylittäessä. Pelaajan taitojen kasvaessa näistä kohtaamisista kuitenkin suoriutuu entistä helpommin.
(kuva: Rockstar Games)
Onneksi pelissä saa edetä ihan rauhassa ja omaan tahtiin, sillä tylsiä hetkiä ei tule ja tekemistä riittää, ehkä jopa liiankin kanssa. Kasuaalipelaajalle saattaa RDR2:den edetessä iskeä jopa ähky, jota pelin vapaus ja verkkainen tahti ainakin toivottavasti lievittävät. Kiireiselle pelaajalle RDR2 onkin myrkkyä, sillä yksityiskohtainen pelimaailma lähes pakottaa hidastamaan tahtia. Toisaalta taas jarrua painaa kyllä oikeinkin mielellään, sillä peliin on piilotettu Rockstarille tyypilliseen tapaan runsaasti salaisuuksia ja mysteereitä, joiden etsiminen ja löytäminen saa kaikki tunteen kirjot liikahtamaan pelaajan pääkopassa. Mistään lyhyestä ja kevyestä pyssyttelystä RDR2:n kohdalla ei ole kyse, sillä satojen sivutehtävien ja eeppisen tarinan läpikäymiseen saa lopulta upotettua satoja tunteja aikaa. Muusta tekemisestä puhumattakaan.
Red Dead Redemption 2 on kaikilta osa-alueiltaan loppuun asti hiottu mestariteos, jota ei voi kehua tarpeeksi. Vaikka pelin moninpeliosio aukeaa vasta myöhemmässä vaiheessa, niin se ansaitsee jo tässä vaiheessa Vuoden Peli -tittelin. Kaikesta paistaa läpi se valtavan pitkä työ jonka Rockstar on pelin eteen tehnyt. Pelin valtavan maailman moninaisuuden ja yksityiskohtien määrän täydellistä tasapainoa on vaikeaa selittää. Se pitää itse kokea.
