Kuva: Sony
Hetken virtuaalihuumaa - Testissä: PlayStation VR -laitteisto
Virtuaalitodellisuus on videopelialustana jo nykyisyyttä, mutta miten hyvin Sonyn PlayStation VR laitteisto toimii kuluttajakäytössä?
Virtuaalirealiteettiin pohjaavat pelilaitteet ovat olleet jo vuosia kuluttajamarkkinoilla, mutta olen vältellyt niiden hankkimista lähinnä budjettisyistä. HTC:n Vive ja Facebookin omistaman Oculuksen Rift-laitteet tekevät 500-1000 euron hintahaitarillaan nimittäin varsin kipeää kukkarolle, vaikkakin kokemuksena ne ovat toki ainakin hetkellisten testien perusteella varsin maagisia. Tuhannella eurolla saa jo rakennettua todella tehokkaan peli-PC:n, joten en ole juuri hinnasta johtuen pystynyt perustelemaan itselleni, että ihan oikeasti tarvitsisin virtuaalilaseja.
Kuluttajien hintatietoisuus onkin tuonut markkinoille jo useampia pienemmän budjetin laitekokonaisuuksia, kuten Googlen Daydream ja Samsungin Gear VR, joista molempien ytimessä pyörii älypuhelinteknologia. Kummatkaan näistä eivät tosin ole puhtaasti pelaajille suunnattuja tapauksia. Pelaajille kuluttajaystävällisin vaihtoehto onkin ehdottomasti Sonyn valmistama PlayStation VR-setti, joka köyhdyttää PS4-konsolinsa kylkeen lisälaitetta haluavaa kuluttajaa alle 300 euron pohjahinnalla.
Noin kuukauden päivät PS VR-laitetta testattuani voin todeta, että rahoilleen saa kyllä vastinetta laadun puolesta. VR-lasien rakenne tuntuu laadukkaalta ja kestävältä, eivätkä ne ole fyysisissä mitoissaan liian suuret tai kömpelöt. Ainoa pientä turhautumista aiheuttava asia laseissa on piuhojen paljous, sillä lasit eivät ole langattomat vaan niiden ja suoritinyksikön välillä kulkee pitkä ja raskas piuha. Tämän johdon asetteleminen oli pidempien testisessioiden aikana oma hommansa ja meinasin jopa kompastua siihen pariin otteeseen. Testikamppeina toimivat jo vuonna 2016 julkaistut vanhemmat V1-laitteet uudempien ja paranneltujen vuoden 2018 V2-laitteiden sijaan, mutta piuhaongelmaa ei ole korjattu myöskään lasien uudempaan versioon. Johtoa on toki kevennetty, mutta langattomuutta haluavat joutuvat yhä pettymään.
(kuva: Sony)
Näiden kahden laiteversion väliset eroavaisuudet rajoittuvatkin ainoastaan pieniin rakenteellisiin eroihin sekä erillisen suoritinyksikön rautapuoleen. Vanhemman mallin suoritinyksikkö ei nimittäin tue 4K-televisioilla pelattaessa tarpeellista värimaailmaa parantavaa High Dynamic Range -läpiajoa joten HDR:ää haluavat joutuvat normipelailuissaan kytkemään suoritinyksikön pois käytöstä. Kakkosversiossa tämä puute on korjattu ja HDR toimii ilman erillistä vekslaamista. Muut lasien väliset eroavaisuudet rajoittuvat lähinnä kuulokepaikan sijaintiin. Vanhassa versiossa kuulokeplugi sijaitsee keskellä johtoa olevassa kaukosäätimessä, kun taas uudemmassa plugin paikka on sisäänrakennettu lasien rakenteisiin. Tämä vähentää kuulokkeiden altistumista vedolle ja riskiä, että ne pullahtaisivat ulos korvista.
Toinen ongelma, johon lasien kanssa pidempään pelatessa törmäsin, oli se, että vaikka silmälasit mahtuivatkin pääasiassa mukavasti niiden sisään, niin ainakin paksummilla sangoilla pelatessa laseja ympäröivät kumisuojat eivät tuntuneet asettuvan millään kohdilleen, vaan päästivät ikävästi näkökenttää häiritsevää valoa VR-lasien sisälle. Lisäksi laseja käyttäessä tuli helposti kuuma ja sen mukana hiki mikä aiheutti vesihöyryn muodostumista paitsi VR- niin myös silmälasien pinnalle. Lyhyitä taukoja pitämällä tämäkin ongelma toki ratkesi. Tauot VR-kokemuksen keskellä ovat muutenkin tarpeen, sillä pidempiaikainen pelaaminen aiheutti ainakin osassa laseja testanneista kanssaihmisistä pahoinvointia ja jopa liiallista immersiota.
Entä ne pelikokemukset sitten? Aivan järkyttävän hyviä, kiitos kysymästä. Esimerkiksi PS VR:n parhaaksi peliksi tituleerattu Astrobot: Rescue Mission osoittautui maineensa veroiseksi tapaukseksi. Pieniä avaruusrobotteja pelastaessa hykertelin huvituksesta, ihastuksesta ja ihmetyksestä. Pelimaailma onnistui imaisemaan mukaansa ja esimerkiksi kulmien taakse kurkistelu eteenpäin nojaamalla tuntui yksinkertaisesta mekaniikastaan huolimatta jollain tavalla jopa maagiselta kokemukselta. Astrobot toimi myös talouden naispuolisen pelaajan käsittelyssä, joka testasi VR-laseja ensimmäistä kertaa elämässään. Perinteisempään tasohyppelyyn nojaava peli piti otteessaan ja siitä on oikeasti mahdotonta keksiä mitään negatiivista sanottavaa.
(kuva: Sony)
Vaikka eri lisälaite- ja ohjainteknologiat ovatkin vielä varsin lastenkengissä, niin esimerkiksi aseen muotoisella PS Aim-ohjaimella pelaaminen oli miellyttävä kokemus. Aim-ohjaimen myyntivaltiksi tehty scifiräiskintä Farpoint osoittautui erinomaiseksi peliksi ja kasvoja kohti hyppivät avaruushirviöt VR-maailmassa kylmiä väreitä aiheuttaviksi tapauksiksi. Aim-ohjaimen käyttäminen tähtäämiseen oli aluksi haastavaa, mutta alkoi lyhyen treenaamisen jälkeen luonnistua jo hyvin. Toinen testaamistani Aim-ohjainta käyttävistä peleistä oli tuoreempi Firewall: Zero Hour nettimoninpeli, joka oli varsinkin kavereiden kanssa pelatessa varsin onnistunutta viihdettä. Firewallia leimasi vain valitettavasti Aim-ohjaimeen liittyvä bugi, joka piirsi aseen pelimaailmaan fyysistä ohjainta korkeammalle ja hankaloitti tähtäämistä. Kyseisestä bugista huolimatta muutamat pelin parissa vietetyt tunnit olivat silti mukavaa ajanvietettä ja virtuaalitodellisuuteen perustuva taktinen yhteistyöpelaaminen mielenkiintoinen kokemus.
Hieman yllättäen PS VR-laitteisto tukee myös jopa kivikautiselta tuntuvia vuonna 2010 julkaistuja PlayStation Move-ohjaimia. Tarkemmin sanottuna ne ovat suorastaan välttämättömyys esimerkiksi ongelmanratkontaan keskittyviä FPS-pelejä pelatessa. Esimerkiksi From Softwaren ensimmäinen VR-peli Déraciné vaatii toimiakseen kaksi kappaletta Move-ohjaimia, sillä ne toimivat pelimaailmassa pelaajan käsinä. Toisessa testaamistani peleistä, rytmipeliksi ristityssä Beat Saberissa, pelaajan tehtävänä on hakata Move-ohjaimia käyttäen valosapeleilla musiikin tahtiin lähestyviä nuolipalikoita. Nämä ratkaisun ymmärtää toki peliteknisenä pakkorakona, sillä kunnes Sony saa valmiiksi huhutut hanskamalliset VR-ohjaimensa, pelinkehittäjillä ei ole muita vaihtoehtoja kuin nojata paksuvartisten tikkareiden näköisiin ja vanhahtaviin Move-ohjaimiin. Vaikka nämä ohjaimet ovatkin jo lähes 10 vuotta vanhoja kapistuksia, niin silti ne toimivat virtuaalimaailmassa tasaisen varmasti ja luotettavasti, vaikka tuntuvatkin välillä kokonsa puolesta varsin kömpelöiltä ja hetkittäin jopa epäluonnollisilta välineiltä.
PS VR-laitteisto on siis lähes kaikin puolin onnistunut paketti, joka saa pelaajan palaamaan VR-maailmaan uudestaan ja uudestaan. Kunnes ei enää saakaan. Kuukauden aikana pelisessiot kuluivat nimittäin ehkä ensimmäiset kaksi viikkoa lähes poikkeuksetta VR-lasit päässä pörräten ja ihmetellen, mutta kaksi viimeistä viikkoa puolestaan en käyttänyt laseja päässäni kuin ehkä kaksi kertaa. Syy tähän ei ollut se, että pelaamani pelit olisivat olleet huonoja tai mielenkiinnottomia, tai että VR olisi kokemuksena ollut jotenkin kehno. Lasit ovat vain yksinkertaisesti vielä nykyisellään piuhojensa ja olohuoneen keskelle raivattavan tilansa vuoksi liian kömpelöt sohvan pehmeyttä ja pelaamisen helppoutta haluavalle kuluttajalle. Toki tästäkin voidaan olla montaa mieltä ja ystäväpiiriini kuuluu parikin henkilöä, jotka pelaavat VR-laseilla useita kertoja viikossa, mutta minun kohdallani kokemus ei ollut ihan niin vaivaton kuin olisin toivonut.
Kuluttaja saa kuitenkin Playstation VR-paketin hankkiessaan rahoilleen vastinetta, kuten aiemmin mainittua. Sen eri ohjaimissa ja pelituntumassa on oma, joskin varsin helppo oppimiskäyränsä. Ennustan oman lyhykäisen kokemukseni perusteella, että VR on tullut jäädäkseen ja, että laitteiston kehittyessä vuosi vuodelta paremmaksi se tulee vielä joskus olemaan osa myös minun pelilaitteistoani.
Lue myös: Arvostelu: PlayStation Classic -konsoli uhkuu nostalgiaa, mutta jättää paljon parantamisen varaa
