Kuva: AOP

90-luvun teinitähti muistelee suosiotaan: "Kolikolla on toinenkin kääntöpuoli"

15.11.2019 16:15 - Lauri Kujanpää / lauri.kujanpaa@bauermedia.fi

Janita antoi myös mielipiteensä #metoo-kampanjasta.

1990-luvulla Janita, 40, nousi Suomessa pop-maailman tähtitaivaalle muun muassa hiteillään Jos jäät ja Maistan maailmaa. Janita muutti lopulta Yhdysvaltoihin oltuaan vasta 17-vuotias ja alkoi levyttämään englanniksi.

Janita oli vasta 13-vuotias, kun hänen ensilevynsä ilmestyi. Artisti muisteli teinitähtiaikojaan Sadun Sunnuntaivieras -ohjelmassa juontaja Satu Kotoselle.

- En hirveästi ajattele niitä vuosia, sillä keskityn enemmän siihen mitä nyt teen enkä halua kaivella menneisyyttä. Pakko kuitenkin sanoa, että rakastin niitä kappaleita, ja ylipäätään musiikkia, todella paljon, Janika kertoi ja jatkoi:

- Siihen aikaan liittyy todella paljon kaikenlaisia positiivisia kokemuksia, mutta tietenkin sillä kolikolla on se toinenkin kääntöpuoli: Lapsitähtien elämä voi olla hyvinkin monimutkainen ja  niitä asioita joutuu käsittelemään sitten vanhempana.

Janita on naisten asialla ja antoi haastattelussa myös mielipiteensä #metoo-kampanjasta.

- Koko #metoo-liike on todella tärkeä. Naisilla on nyt vihdoinkin mahdollisuus puhua rehellisesti kaikesta siitä, mitä heille on tapahtunut, sekä vaatia kunnioitusta. Minusta tuntuu, että todella monelle naiselle oli yllätys se, miten isolle osalle on tapahtunut jotain traumaattista. Minulle se on ainakin ollut hyvin voimaannuttava kokemus, että tällainen liikehdintä on tullut.

Voit kuunnella koko haastattelun alta tai suoraan RadioPlay-sovelluksesta.

Iskelmä ja Voice.fi ovat osa Bauer Mediaa.

Lue myös: Lapsi luuli Eppu Normaali -kitaristia nuoreksi Samu Haberiksi - "Onneksi ei Gandalf Harmaaksi!"

Lue myös: Michael Monroe: "Aikuisten pitäisi oppia enemmän lapsista"

Kilpailut

Uusimmat