Kuva: Shutterstock

THL: Uutta tutkimustietoa lintuinfluenssarokotteen tehosta

13.02.2025 14:15 - Minttu Tikkanen / minttu.tikkanen@bauermedia.fi

Lintuinfluenssarokotetta on annettu esimerkiksi työnsä puolesta korkeassa riskissä tartunnan saamiselle oleville.

THL on saanut tuoreessa tutkimuksessaan lisää tietoa lintuinfluenssarokotteen tuoman rokotesuojan tehosta.

Lintuinfluenssarokotetta on toistaiseksi annettu työnsä kautta korkeassa riskissä tartunnan saamiseen oleville henkilöille, kuten turkiseläinten tai siipikarjan kanssa työskenteleville viime kesästä saakka. Tutkimuksessa selvisi, että valtaosan kohdalla rokote antoi tehokkaan suojan tällä hetkellä kiertäven lintuinfluenssan virusvarianttien aiheuttamaa tautia vastaan.

Kohonneessa riskissä tartunnalle olevat saivat kaksi rokoteannosta, jotka annettiin vähintään kolmen viikon välein. THL:n tutkimukseen osallistui 39 henkilöä, jotka antoivat näytteet vasta-aineiden tutkimiseen ennen rokottamista sekä ensimmäisen ja toisen rokoteannoksen jälkeen. Rokotteen myötä näytti tutkimuksessa syntyvän neutraloivia vasta-aineita, jotka tunnistivat yhtä hyvin rokotevirusta kuin taudinpurkauksia aiheuttaneita viruksia, mikä viittaa hyvään suojaan. 

Tutkimuksessa yksi rokoteannos tuotti noin puolella ja kaksi rokoteannosta valtaosalla sellaisia vasta-ainemääriä, joiden arvioidaan suojaavan lintuinfluenssaviruksen aiheuttamalta taudilta. Rokotetta voitiin siis tutkimuksessa pitää tehokkaana. 

Ilahduttavaa tutkimuksessa oli sekin, että ne osallistujat, jotka olivat jo vuosia aiemmin saaneet yhden annoksen rokotetta ja saivat nyt toisen, kehittivät jo yhden uuden annoksen jälkeen korkeitä määriä neutraloivia vassta-aineita. Tulos viittaa siihen, että jo aiemmat lintuinfluenssarokotteet ovat tuottaneet muistisoluja, jotka tunnistavat eri lintuinfluenssaviruksia ja säilyvät pitkään. 

Vuonna 2023 Suomessakin koettiin turkistarhoilla laajasti lintuinfluenssavirus H5N1:n aiheuttamia tartuntoja. Sama virus on aiheuttanut suuria tartuntaryppäitä myös maailmalla, ja sen on mahdollista tarttua myös ihmiseen, joka on eläinten kanssa tiiviisti tekemisissä. THL muistuttaa, että lintuinfluenssa on ainakin toistaiseksi tarttunut eläimestä ihmiseen harvoin, mutta saatu tartunta sen sijaan voi aiheuttaa hyvin vakavaakin, jopa hengenvaarallista tautia ihmiselle. 

Lue myös: THL: Suomessa on jatkuva pandemiariski, ja syy löytyy turkistarhauksesta

Lue myös: Yhdysvalloissa ensimmäinen lintuinfluenssan aiheuttama kuolemantapaus ihmisellä

Lue myös: Yhdysvalloissa uudella lintuinfluenssavariantilla havaittiin huolestuttavia piirteitä

Lähde: THL

Kilpailut

Uusimmat