Vältä valittavia ihmisiä – ovat haitaksi aivoille!

13.09.2012 10:15 - Eeva Rajala

Jos ihminen joutuu kuuntelemaan toisen valittamista ja muita negatiivisia juttuja päivät pitkät, heikentää se ihmisen aivotoimintaa. 

Jos ihminen joutuu kuuntelemaan toisen valittamista ja muita negatiivisia juttuja päivät pitkät, heikentää se ihmisen aivotoimintaa.

Tätä mieltä on uuden Three Simple Steps: A Map to Success in Business and Life -kirjan kirjoittanut yrittäjä Trevor Blake. Blaken mukaan valittavien ihmisten kuunteleminen on haitallista muiden ihmisten aivotoiminnalle moninkin eri tavoin.

- Jos olet loukussa nurkassa liian kauan ja kuuntelet toisen negatiivisia kommentteja, alat helpommin myös itse ajatella negatiivisesti, Blake sanoo.

Mikä vielä pahempaa, ihmisestä voi tulla Blaken mukaan hieman tyhmä, jos altistuu valittamiselle useinkin. Tutkimukset paljastavat, että 30 minuutin negatiivisen mäkättämisen kuuntelu itse asiassa vaikuttaa aivojen hippokampukseen negatiivisesti. Hippokampuksella eli aivotursolla on keskeinen rooli esimerkiksi tosiasioiden muistamisessa ja sitä tarvitaan ongelmien ratkaisuun.

- Valittaminen muuttaa periaatteessa aivot soseeksi, Blake kommentoi.

Blake kuitenkin muistuttaa, että on eri asia kuunnella valittamista kuin kuunnella parannusehdotuksia.

- Tyypillisesti ihmiset, jotka valittavat, eivät halua ratkaisua. He haluavat sinun liittyvän samaan häpeään. Sen voi lähes kuulla, kun kuuden ihmisen aivot yhdistyvät, kun he pohtivat samaa asiaa sanoen "Eikö olekin kamalaa?" Tämä vahingoittaa aivojasi, vaikka kuuntelisitkin vain passiivisesti. Ja jos yrität muuttaa toisen käyttäytymistä, sinusta itsestäsi tulee valituksen kohde, kirjailija jatkaa.

Jos tunnet olevasi koko ajan valittajien keskuudessa, Blake antaa muutaman helpon neuvon aivojen pelastukseksi.

1) Ota etäisyyttä valittajista - aivosi kiittävät
2) Pyydä valittajaa ratkomaan ongelmansa - valittaminen ei auta
3) Rakenna suojamuuri - henkiset suojamuurit toimivat valittajia vastaan

Lähde: Inc

Kilpailut

Uusimmat