Kuva: YouTube

Kauhuelokuva, jonka traileri saa voimaan pahoin - ei sovi heikkohermoisille

04.01.2018 16:45 - Reija Saarinen / reija.saarinen@bauermedia.fi

Elokuva saa ensi-iltansa toukokuussa.

YouTubeen on lisätty juuri traileri, joka ei todellakaan sovi heikkohermoisille. Kyseessä on nimittäin tuore kauhuelokuva, Slender Man, joka perustuu kauhua kylväneeseen, kuvitteelliseen hahmoon.

Hahmon loi aikoinaan Eric Knudsen. Kyseessä on siis mustaan pukeutunut pitkä mies, jolla on piirteettömät kasvot ja toisinaan lonkerot selässä. Slender Manin kerrotaan sieppaavan lapsia.

Hahmosta tuli vuonna 2014 ikävällä tavalla ajankohtainen, kun kaksi 12-vuotiasta tyttöä yrittivät tappaa ystävänsä Yhdysvalloissa, koska ajattelivat sen miellyttävän Slender Mania. Samana vuonna naamioitunut teinityttö puukotti äitiään aiemmasta tapauksesta vaikutteita saaneena.

Tuleva elokuva on trailerin perusteella kammottavaa katseltavaa ja on omiaan aiheuttamaan painajaisia. Ensi-iltaan elokuvan kerrotaan tulevan toukokuussa.

Mitä sitten oikein on luvassa, sen näet alta.

Lue myös: IT-elokuvasta poistettu kohtaus julki - katso kammottava kohtaus, jos uskallat

Lähde: The Lad Bible

Kilpailut

Uusimmat