Kuva: Otava / Jonne Räsänen
Tositarina inspiroi esikoiskirjailijaa ja paljasti samalla uuden maailman: 'Tuntui hurjalta'
Elina Backmanin, Kun kuningas kuolee -dekkarissa selvitetään nuoren tytön mystistä kuolemaan.
Elina Backman on rakastanut kirjoja aina. Lapsuudessaan hänellä oli tapana vetäytyä hieman syrjään mielenkiintoinen kirja seuranaan. Innostus tarinoihin on pysynyt vahvana ja yhä edelleen kirjat ovat Backmanille matkustelun lisäksi tapa vaihtaa maisemaa.
- Rakastan perheeni lisäksi erityisesti kahta asiaa: kirjoja ja matkustamista. Nyt reissaaminen ei onnistu, mutta myös lukemisen avulla voi vaihtaa maisemaa. Sosiaalisena introverttinä viihdyn hyvin yksin ja kirjoissa kiehtoo se, että tarinoiden kautta on mahdollisuus sukeltaa toisten ihmisten ajatusmaailmoihin, Backman kertoo Voice.fi:n haastattelussa.
Yksi kirjallisuuden alalaji on aina ollut ylitse muiden, dekkarit. Niitä Backman on ahminut jo 20 vuoden ajan. Niissä kiehtovat ennen kaikkea karmeus, johon on omasta turvallisesta maailmasta mukava kurkistaa.
- Rakastan dekkareita. Kulutan niitä ehkä samaan tarpeeseen kuin Netflixin poliisisarjojakin. Ne ovat koukuttavaa viihdettä, joiden karmea maailma vie hetkeksi mukanaan, mutta kun kaikki on ohi, osaa lopulta taas arvostaa omaa elämää.
"Kuolema jäi ikuiseksi mysteeriksi"
Kirjojen ja sarjojen lisäksi Backmania kiehtovat rikosuutiset, etenkin kuolemantapaukset ja katoamiset. Niille löytyy Backmanin kotoa jopa oma laatikkonsa.
Näiden faktojen valossa ei ole yllättävää, että Backmanin esikoiskirja, Kun kuningas kuolee, käsittelee myös samaisia teemoja.
Kirjan tapahtumat sijoittuvat Hartolaan. Paikkaan, jolla on myös aivan oikea, erittäin synkkä salaisuutensa.
- Sain aikoinaan anopiltani lahjaksi helmikorvakorut, jotka anoppi puolestaan oli saanut rippilahjaksi kummisedältään. Kiitin lahjasta ja samalla kysyin, että kuka tämä kummisetä oikein oli, Backman kertaa.
Kävi ilmi, että mies oli menehtynyt epäselvissä olosuhteissa.
- Sain kuulla, että mies oli asunut hienossa kartaossa Hartolassa yhdessä orkideojen ja helmikanojen kanssa. Hänen kuolemansa on kuitenkin mysteeri. Hänet oli kutsuttu joulupäivälliselle, mutta hän ei koskaan saapunut paikalle.
- Sen sijaan hänet löydettiin kolkattuna kartanostaan. Tämä tarina johdatti minut yhteen, Kun kuningas kuolee -dekkarin tapahtumapaikoista, Koskipään kartanoon. Tutkin vanhaa tapausta, toimin kuten päähenkilönikin toimii kirjassa. Astelin hiljaisella riippusillalla ja tuijottelin alla virtaavaa tummaa vettä. Soitin poliisille, mutta kävi ilmi, että juttu on edelleen ratkaisematon eivätkä tutkintapaperit siksi ole julkisia. Kyseinen kuolemantapaus jäi ikuiseksi mysteeriksi ja luovuin totuuden metsästämisestä, mutta miljöönä Hartolan kuningaskunta Koskipään kartanoineen jäi tarinan pääosaan, Backman kertoo.
Kirjaansa varten Backman uppoutui uuteen, mielenkiintoiseen maailmaan.
- Kirjaa varten haastattelin murharyhmässä työskentelevää poliisia ja täytyy myöntää, että koko homma tuntui aika hurjalta. Yhtäkkiä olin kasvokkain oikeiden murhien parissa työskentelevän ihmisen kanssa siinä missä itse vain keksin murhia tarinaa varten viihteen ehdoilla.
(kuva: Piia Peltonen)
Riippusilta ylittää tumman veden. Tainionvirta, Hartola. Kun kuningas kuolee -dekkarissa selvitetään teinitytön mystistä kuolemaa.
Backmanin mukaan kirja sai lopullisen muotonsa eri vaiheiden kautta.
- Ensin fiilispätkiä eri henkilöhahmojen näkökulmasta, tunnetiloja ja yksittäisiä kohtauksia. Taustatyötä, eri tapahtumapaikoilla vierailua ja havaintoja. Kirjan tapahtumat sijoittuvat Helsinkiin ja Hartolaan. Minulle on tärkeää, että kuvataan oikeita paikkoja. Lopulta isompi juoni, selkeät kappalejaot ja työläin osuus: sivu sivulta eteneminen, hän kertaa prosessia.
Yllättävää Backmanin mukaan oli se, että kustantamoon pääsyn jälkeen isoin kirjoitystyö vasta alkoi.
- Kirjan kirjoittaminen on vähän kuin maratonjuoksu. Pitkä mutta palkitseva matka. Alkuun kannattaa edetä maltilla, ettei vedä itseään hapoille ja voimia jää vielä loppukiriin. Lopulta kun ylittää maaliviivan kaikki ylimääräinen mystisyys koko hommasta on yhtäkkiä poissa ja tajuaa, että se oli vain vähän normaalia pidempi lenkki. Nautin joka kilsasta.
Backmanin pitkäaikainen haave on nyt siis vihdoin kansissa ja kaikkien luettavissa.
- Fiilis on aivan mieletön. Tunnustan, että olen monta kertaa tuulettanut ja hyppinyt paikoillani pelkästä ilosta.
Hän haluaa kuitenkin muistuttaa muita kirjan kirjoittamisesta haaveilevia siitä, että projektille on hyvä laatia selkeä suunnitelma, jota myös noudattaa. Oikeaa hetkeä kun koneen eteen istumiselle ei tule.
- Heille, jotka haaveilevat kirjan kirjoittamisesta sanoisin, että miettikää, onko kyseessä vain haave vai aito unelma, jonka eteen olet valmis tekemään paljon töitä. Jos jälkimmäinen, luo itsellesi selkeä suunnitelma siitä, miten voisit unelmasi toteuttaa. Jopa tiiliskivi syntyy lopulta sana kerrallaan. Itselle suurin oppi koko prosessissa oli se kun tajusin, että täydellistä kirjoitushetkeä ei koskaan tule. Oli vain aloitettava kirjoittamaan, Backman päättää.
(kuva: Otava)
Elina Backmanin kirjavinkit, jotka voi ottaa haltuun vaikka kesälomalla.
"Lukeminen kaikissa muodoissa kannattaa. Rakastan esimerkiksi Jo Nesbon dekkareita ja Joel Dickerin kirjoja. Uusin suomennos on nimeltään Stephanie Mailerin katoaminen. Kesädekkariksi suosittelen ainakin Lina Bengtsdotterin Francescaa ja rohkaisen myös tutustumaan Kun kuningas kuolee -dekkariin. Toivon koko sydämestäni, että ihmiset myös pitävät lukemastaan. Huono kirja on lukijalle aina kamala pettymys.
Seuraavaksi itsellä lukupinossa odottavat Stuart Turtonin Evelynin seitsemän kuolemaa ja Monica Fagerholmin uusin, Kuka tappoi bambin?"
Lue myös: Kirjojen lukemisella useita terveyshyötyjä – jo muutama minuutti päivässä riittää
Lue myös: Opettele lukemaan enemmän kirjoja – 4 helppoa vinkkiä
