Onko tämä yksi vuoden odotetuimmista kauhuelokuvista? Myös Stephen King hehkuttaa
Kirjailija Stephen King hehkuttaa uutta, The Monkey -kauhuelokuvaa. Hän julkaisi Threadsissa kommentin, jossa kertoo elokuvan olevan suorastaan "saatanan hullu" ja toteaa, ettei kukaan ole koskaan nähnyt mitään vastaavaa.
Osgood Perkinsin ohjaama elokuva perustuu Kingin vuonna 1980 julkaisemaan novelliin. Nimensä mukaisesta elokuvan keskiössä on apinalelu, jonka kaksosveljet löytävät isänsä talon ullakolta. Ja kuten arvata saattaa, tästä käynnistyy karmeiden kuolemantapausten sarja. Veljekset päättävät hankkiutua lelusta eroon ja jatkaa elämäänsä.
Elokuvan pääosissa nähdään Theo James, Elijah Wood, Tatiana Maslany sekä Rohan Campbell. Ensi-iltansa elokuvan on määrä Suomessa 28. helmikuuta.
Myös yleisö on selkeästi innoissaan tulevasta kauhupätkästä.
"En malta odottaa, että pääsen katsomaan tämän."
"Vaikuttaa ihan sairaalta."
Traileirn pääset katsomaan alta.
Lue myös: Onko tämä kaikkien aikojen pelottavin kauhuelokuva? Ainakin erään tutkimuksen mukaan
Lue myös: Onko tässä vuoden paras kauhuelokuva? Ainakin kriitikot ovat vakuuttuneita
Lähde: Indy100