Kuva: AOP

Millie Bobby Brownin mukaan hänellä ei juurikaan ole ystäviä, ja sille on yksi selkeä syy

15.02.2025 10:15 - Reija Saarinen / reija.saarinen@bauermedia.fi

Millie Bobby Brown aloitti uransa nuorena, mikä näkyy nykyäänkin hänen elämässään.

Millie Bobby Brown, 20, nousi tähdeksi Stranger Things -sarjan myötä. Sarjan ensimmäisellä tuotantokaudella hän oli vain 11-vuotias. Siitä 20-vuotiaaseen saakka sarja on työllistänyt häntä ja vaikuttanut suuresti myös hänen sosiaaliseen elämäänsä.

Tuoreessa haastattelussa hän kertoo, että koska hän ei käynyt koulussa muiden tapaan, ei hän juurikaan osaa luoda ystävyyssuhteita.

- Minulla ei ole juurikaan ystäviä johtuen siitä, että olen kuka olen. En käynyt koulua kuten muut, joten minulla ei ole samanlaisia sosiaalisia taitoja, mitä muilla samanikäisillä on. Se on asia, jonka kanssa taistelen, hän kertoi Vanity Fairille

- Jäin paitsi muutamista asioista, hän jatkoi.

Edellä mainittun saattaa hyvinkin olla syy sille, että tätä nykyä hän asuu suurella maatilalla yhdessä puolisonsa kanssa. Maatilalla heillä on muun muassa lampaita, vuohia, lehmiä, aaseja sekä kaikkiaan yhdeksän koiraa. 

Lue myös: Millie Bobby Brown ehdotti Stranger Thingsiin julmaa juonikuviota - kollega innostui ajatuksesta

Lue myös: Stranger Things -näyttelijä julkaisee esikoisromaaninsa tänä vuonna - aihe hyvin koskettava

Lähde: Metro.Co.Uk

Kilpailut

Uusimmat