Petteri Ahomaa suunnittelee jo häitä

18.03.2010 12:45 - Eeva Rajala

Julkisuuteen uuden naisystävänsä juuri tuonut tv-tuottaja Petteri Ahomaa suunnittelee naisensa kanssa jo häitä, kertoo Ilta-Sanomat.

EU-virassa tällä hetkellä oleva Katariina nähtiin Ahomaan kanssa ensimmäistä kertaa tuottaja Markus Selinin 50-vuotissyntymäpäivillä tiistaina.

Häitä on tarkoitus viettää vielä tämän vuoden puolella. Maikkarin mukaan pariskunta on pitänyt yhtä jo kahdeksan kuukauden ajan.

Ahomaa kävi helmikuussa pokkaamassa Venla-gaalassa palkinnot Kadonneen jäljillä- ja Totuuden hetki -ohjelmista. Gaalassa hän myös teloi jalkansa niin, että joutuu vielä kolmen viikon ajan kulkemaan kyynärsauvojen avulla.

Kilpailut

Uusimmat