Tekstitys ja tyhjä sali voivat pilata elokuvaelämyksen
Kävin viikonloppuna katsomassa uuden komediaelokuvan Katastrofikytät. Olin pettynyt, mutten itse elokuvaan.
Työni takia näin kyseisen elokuvan jo kesällä, kun olin tekemässä haastatteluja elokuvan tiimoilta. Kesällä elokuvateatteri oli tupaten täynnä. Jokainen paikka oli täytetty ja uutta Will Ferrellin ja Mark Wahlbergin yhteiselokuvaa odotettiin salissa rystyset valkeina.
Ja tekstittämätön elokuva olikin kaikkea sitä, mitä kansainvälinen toimittajayleisö oli odottanut: Se oli hillittömän hauska, oivaltava, odotettu ja kertakaikkisen koominen. Will Ferrellin keksimät hulvattomat monologit, Mark Wahlbergin epätoivoinen yritys menestyä poliisina, Eva Mendesin yliseksikäs tyrkyttäjävaimon rooli ja Samuel L. Jacksonin ja Dwayne Johnsonin machopoliisit.
Muistan edelleen, miten nauroin kippurassa muiden kanssa elokuvateatterissa. Jaoin katsomiskokemukseni sadan muun ihmisen kanssa ja keskityin elokuvan aikana hauskaan dialogiin ja hauskoihin tapahtumiin, en suomennettuun tekstiin.
Viime viikonloppuna tilanne oli toinen. Menin hyvässä seurassa elokuviin katsomaan tätä kyseistä elokuvaa uudestaan. Olin ehtinyt hehkuttaa elokuvaa maasta taivaisiin: "Minä lupaan, että saat nauraa itsesi kipeäksi." Hieman mykistyneenä tarkkailin elokuvaa ja odotin, koska tulee ne tosi hauskat ja äärimmäistä hekotusta aiheuttavat kohdat.
Niitä ei yllättäen tullutkaan. Moni saattaa miettiä, että jotkut elokuvat vain eivät kestä kahta katsomiskertaa. Väitän kuitenkin, että elokuvateatterissa vallitseva meininki ja joskus vitsit tappava tekstitys vaikuttavat myös kokemukseen. Vaikka hyvin ymmärrän englanninkieltä ja pystyn seuraamaan elokuvaa ilman suomennosta, katse haparoi edelleen siihen valkoiseen tekstiriviin valkokankaan alalaidassa.
Huomasin, että ne kymmenen muuta henkeä porilaisessa teatterisalissa missasivat suurin piirtein joka toisen hauskan jutun elokuvasta, kenties sen takia, että se suomennettu teksti on kovin tärkeä nähdä ja sen takia, ettei vieressä ollut ihmistä tunnelmoimassa mukana. Monet amerikkalaisvitsit eivät myöskään väänny suomeksi ja pahimmassa tapauksessa vitsi tapetaan täysin tai sitä ei paljasteta katsojalle lainkaan.
Katastrofikytät-elokuva oli silti hauska, vaikka sen nimisuomennos kuulostaa 80-luvun lopun hassuttelupoliisileffalta. Ferrell ja Wahlberg toimivat kaksikkona ja huumoria on ripoteltu hyvin joka paikkaan. Elokuva toimii aivot narikkaan -elokuvana, eikä mitään ylitsepääsemätöntä maailmanloppua tule, vaikka menisit tyhjään teatteriin ja katsoisit niitä tekstejä. Menetät vain muutaman naurun ja parhaan tunnelman.
