Klassikkoleffat rules!
Viikonvaihteessa vietin monta ihanaa hetkeä miettiessä vanhoja ja noin sata kertaa nähtyjä elokuvia.
Kaksi niistä tuli viikonlopun aikana. Toinen niistä oli jatkuvasti yllättävä ja edelleen toimiva RoboCop. No okei, täytyy myöntää, etteivät elokuvan erikoisefektit enää ole samaa tasoa kuin ensimmäisellä kerralla katsottuna, mutta jotain siinä elokuvassa on, että sen tarina toimii edelleen ja koukuttaa.
Olinhan ihan lääpälläni pienenä elokuvan robottiin tai RoboCop-näyttelijä Peter Welleriin. Tämä on ihan normaalia kasvavalta tytöltä. Ja oli hauskaa huomata jälleen viikonloppuna, miten vanhat muistot palautuvat niin elävinä mieleen. Muistan, miten pelkäsin elokuvassa esiintyviä kamalaakin kamalampia rikollisia ja miten häijyn näköinen heidän johtajansa oli. Tällä kertaa osasin jo vähän naureskella, että tätäkö olen joskus pelännyt. Samalla kuitenkin jännitin, että miten elokuvassa käy, vaikka tuskin kukaan sitä loppuratkaisua on vuosien saatossa muuttanut.
Televisiosta tuli viikonvaihteessa myös kaikkien romanttisten komedioiden äiti, isä, kaima ja serkku Kun Harry tapasi Sallyn. Tämän elokuvan kopioita on tehty niin paljon, mutta missään vaiheessa ei ole saatu vangittua sitä samanlaista ydintä, mikä tässä elokuvassa on kantava voima. Lähes tuntemattomat ihmiset törmäävät toisiinsa usein vuosien saatossa ja he ystävystyvät, kunnes lopulta he huomaavat, että heidän kaipaamansa rakkaus on ollut heidän vierellään jo pidemmän aikaa.
Samanlaista vanhaa klassikkoelokuvan tunnelmaa odotan jälleen elokuviin saapuvasta Leijonakuningas-elokuvasta, joka nyt täyttää tajuntamme 3D-versiona. Elokuva saa ensi-iltansa perjantaina 20. tammikuuta. Itse odotan elokuvaa paljon, sillä koskaan en ole sitä voinut katsoa kuivin silmin. Kyseessä on kenties paras animaation koskaan ja elokuvan musiikki on täydellistä. Kannattaa muuten käydä äänestämässä elokuvan parasta biisiä ja voittaa elokuvaliput!
