Kaikki artikkelit
Nyt tiedetään, milloin Suomen viisuedustaja Erika Vikman esiintyy.
Musiikki
20 päivää sitten
KAJ lähtee Euroviisuihin ennakkosuosikkina.
Musiikki
23 päivää sitten
Kaikki 37 kilpailukappaletta Euroviisuihin on nyt julkistettu.
Musiikki
noin kuukausi sitten
Toiseksi sijoittunut Måns Zelmerlöw jäi noin miljoonan äänen päähän KAJ-yhtyeen äänisaaliista.
Ilmiöt
noin kuukausi sitten
Vöyrin kunta ja KAJ juhlistavat yhdessä yhtyeen voittoa minikonsertilla lauantaina.
Ilmiöt
noin kuukausi sitten
Viraalilistalla on aiemmin ollut myös muun muassa Käärijä.
Musiikki
noin kuukausi sitten
Finaaliin siivitti tiensä myös Måns Zelmerlöw.
Musiikki
noin kuukausi sitten
Suomen edustajalla on 12 prosentin mahdollisuus voittaa vedonlyöntitilastojen mukaan.
Musiikki
noin kuukausi sitten
Osalle Vikmanin tyyli ja musiikki tuntuvat olevan liikaa, mutta artistin itsensä mielestä on vain hyvä asia, jos hänen tekemisensä herättävät tunteita puolesta ja vastaan.
Viihde
2 kuukautta sitten
"Girls we have a job to do", kuului Erika Vikmanin julkaisun kuvateksti.
Ilmiöt
2 kuukautta sitten
Euroviisujen vedonlyöntitilastoissa Vikman on kivunnut korkealle.
Musiikki
2 kuukautta sitten
Ich komme -kappale on kerännyt valtavasti huomiota.
Ilmiöt
2 kuukautta sitten
Yleisöstä tuskin kukaan tajusi, millaisen ongelman kanssa Vikman lavalla paini.
Musiikki
2 kuukautta sitten
Tilastot muuttuvat sitä mukaa, kun kaikkien maiden edustajat on valittu.
Musiikki
2 kuukautta sitten
Costeen biiseillä on kuultavissa rankkojakin aiheita.
Podcast
2 kuukautta sitten
Melodifestivalen järjestetään tulevana lauantaina.
Musiikki
3 kuukautta sitten