Kuva: Janita Mutanen
Erika Vikmanin mielestä on vain hyvä, että hän herättää tunteita: "Tehtäväni on herättää ahdasmieliset ajattelemaan"
Osalle Vikmanin tyyli ja musiikki tuntuvat olevan liikaa, mutta artistin itsensä mielestä on vain hyvä asia, jos hänen tekemisensä herättävät tunteita puolesta ja vastaan.
Suomea Euroviisuissa tänä vuonna edustaa Erika Vikman kappaleellaan Ich Komme. Euroviisut järjestetään Sveitsin Baselissa 13.–17. toukokuuta. Suomen edustaja nousee viisulavalle laulukilpailun toisessa semifinaalissa 15. toukokuuta.
Kun vuoden 2025 UMK-artistit julkistettiin 8. tammikuuta, nousi toista kertaa kilpailussa mukana ollut Vikman nopeasti yleisön ennakkosuosikiksi. Vikman sanoo, ettei hän itse ollut kuitenkaan varma voitostaan. UMK:n voittaja valitaan yleisöäänillä ja kansainvälisten raatien pisteillä.
– En ollut yhtään varma, koska viisi vuotta sitten olin myös ennakkosuosikki ja sitten Aksel Kankaanranta kiilasi ohitseni kansainvälisten raatien pisteillä. Näin, että on ihan realistista, että niin voi käydä myös tänä vuonna.
Artisti luotti kuitenkin siihen, että äänestäjät olisivat hänen puolellaan.
– Kyllä mä luotin siihen, että suomalainen yleisö tulee antamaan mulle eniten ääniä, koska se oli näkynyt niin vahvasti, artisti toteaa.
Vikmanin Ich Komme -kappaleessa iloitaan seksuaalisuudesta ja sen tuomasta nautinnosta. Artisti uskoo, että viisukansa tulee ottamaan kappaleen ilolla vastaan.
– Euroviisukansa on ollut aina jotenkin mun henkistä kansaa. Siellä arvostetaan rohkeutta, heittäytymistä, erilaisuutta ja myös tällaista röyhkeää feminiinisyyttä, mitä mun esityksessä oli. Uskon, että se otetaan hyvin vastaan ja itseasiassa kansainvälisissä vedonlyönneissä biisini on ihan kärkisijoilla, artisti iloitsee.
![](/files/media/image/2025/11/2025_11_02_67ab070c49df6_480.jpg)
(kuva: Janita Mutanen)
Rohkeasta artisti-imagostaan tunnettu Vikman voitti UMK-esityksellään suomalaiset äänestäjät puolelleen ja keräsi ylivoimaisesti eniten yleisöääniä kaikista kilpailijoista. UMK:n valtava medianäkyvyys on tietysti tuonut mukanaan myös soraääniä, eikä Vikmanin voitto ja esitys ole miellyttänyt kaikkia. Osalle Vikmanin vapautuneisuus tuntuu olevan liikaa.
Artisti kertoo kuitenkin ottavansa negatiiviset kommentit hyvin vastaan.
– Tunnistan sen, että olen "extra" ja etten ole helposti pureskeltava paketti. Se, että herättää tunteita puolesta ja vastaan noin rajusti on vain hyvä juttu. Se on lopulta mun uran kannalta hyvä asia ja se on mun tehtävä. Tehtäväni on herättää ahdasmieliset ihmiset ajattelemaan, Vikman sanoo painokkaasti.
Vikman muistuttaa, ettei hän tee asioita lähtökohtaisesti provokaatio edellä, vaan kaikki lähtee siitä, millainen hän itse sisimmässään on ja minkälainen taide ja tyyli häntä itseään viehättää.
– Mutta sen on selkeästi sellaista, mikä ajaa ihmiset taistelemaan keskenään, että onko tämä kamalinta paskaa vai upeinta paskaa ikinä. Se on siistiä. Minusta on kiva, että on vaikutusta sillä mitä tekee, hän sanoo.
Myös koko artisti-imagon muutos tangokuningattaresta rohkeaksi pop-tähdeksi on lähtöisin vain hänestä itsestään.
– Välillä näkee tuolla keskusteluissa epäilyjä siitä, että olenko vain jotenkin tuotteistettu tällaiseksi. Olen itse luonut ja brändännyt itseni ja levy-yhtiöllä on ollut tosi vähän tekemistä sen ja yhtään minkään kanssa. Ohjaan ihan itse tätä mun koko proggista.
Artistista on hassua, miten jotkut luulevat hänen vetävän keksittyä roolia. Harva jaksaisi kantaa sellaista taakkaa harteillaan.
– Jos olen vuosia ollut tällainen ja se vaan pahenee koko ajan, niin eikö se nyt tarkoita, että olen tällainen, Vikman naurahtaa.
Voit myös kuunnella koko haastattelun alta tai Podplaysta.
Lue myös: Erika Vikman pelkäsi joutuvansa lopettamaan uransa: "Tuli kauhea paniikki, että oliko tämä tässä"