Kaikki artikkelit

Epäiltynä on kolme henkilöä, joista kaksi olivat tekoaikaan alaikäisiä.
Sähkötupakkaa ei tule missään nimessä heittää esimerkiksi sekajätteeseen.
Suomalaisnuorten päihteiden käytössä on tapahtunut muutoksia. Myös asenteet päihteisiin liittyen ovat huolettomampia, käy ilmi eurooppalaisesta koululaistutkimuksesta.
Vapen käyttöön liittyy vakavia terveydellisiä vaaroja.
Sukupuolten väliset erot päihteidenkäytössä näyttävät olevan kaventumassa.
Tutkijat ovat selvittäneet sähkösavukkeiden vaikutuksia keuhkoihin.
Tuore tutkimus väittää, ettei sähkötupakkaa kannata käyttää normaalin tupakan sijasta - molempia kannattaa nimittäin vältellä.
Amerikkalaistutkimuksen mukaan monet nuoret eivät altista itseään nikotiinikoukkuun.
Sähkötupakan vaarallisuus ei rajoitu pelkkiin sen sisältämiin kemikaaleihin. Polttajan terveys voi vaarantua myös sähkötupakan räjähtäessä.
Tuoreen tutkimuksen mukaan sähkösavukkeen polttaminen saattaa vähentää mahdollisuuksiasi taistella vilustumista vastaan.