Kuva: AOP

Tubettaja kekkuloi alasti Ikean malliasunnossa sulkemisajan jälkeen - ei päättynyt hyvin

07.11.2019 18:45 - Iiro Myllymäki

Mies muun muassa teeskenteli menevänsä suihkuun ja masturboivansa.

Taiwanilainen tubettaja Max Lee, 25, vietti yön Ikea-liikkeessä Kiinan Shanghaissa lokakuun lopussa. Tällä tavalla mies suoritti netissä leviävän haasteen, jossa on tarkoituksena viettää 24 tuntia jossakin paikassa, joka ei todellisuudessa ole auki kellon ympäri.

Max Lee luonnollisesti kuvasi tempauksestaan materiaalia YouTubeen. Videolta nähtiin, kuinka mies on asettunut taloksi Ikean malliasuntoon, jossa hän muun muassa teeskentelee käyvänsä suihkussa, tekevänsä tarpeet vessanpöntöllä ja masturboivansa tietokoneen äärellä. Yhdessä kohtaa tempausta Leen onnistui laukaista hälytys liikkeessä, mutta hän pääsi piiloon vartijoilta.

Lopulta mies onnistuikin haasteessaan, mutta ilman seuraamuksia kyseinen tempaus ei jäänyt. Monet tiedotusvälineet uutisoivat, että liikkeen johtaja teki Leesta rikosilmoituksen, ja miestä syytetään nyt säädyttömästä käytöksestä julkisella paikalla ja laittomasta sisääntulosta. Poliisin mukaan Lee on pyytänyt tekojaan anteeksi, ja mies onkin nyt poistanut videon YouTube-kanavaltaan. Poliisitutkinta tapauksesta on kesken.

Lue myös: Tubettaja jakoi vahingossa editoimattoman koiravideon nettiin, materiaali järkyttää - "Olet hirviö"

Lue myös: Lasten unelma-ammatit selvitettiin - yllättääkö poikien ykkönen?

Lähde: New York Post

Kilpailut

Uusimmat