Päiväkotilasten suklaamunat varastettiin Helsingissä - Lauri näki surullisen tekstin ja reagoi

29.03.2018 16:36 - Mikko Räsänen

Suklaamunavaras oli pilata helsinkiläisen päiväkodin lasten pääsiäisen. Mutta sitten paikalle osui todellinen munaenkeli.

Suomen tunnetuimpiin äänisuunnittelijoihin kuuluva Lauri Domnick oli tällä viikolla menossa kotiinsa Helsingin Ullanlinnassa, kun hän huomasi kotitalonsa porttiin kiinnitetyn ilmoituksen, josta selvisi, että joku pitkäkyntinen oli varastanut talon sisäpihalla toimivan päiväkoti Meripirtin suklaamunat. Munat oli tarkoitettu päiväkodin lapsille ja nyt lapset olivat jäämässä ilman pääsiäisherkkuja. 

- Ilmeisesti munat oli jätetty näkyvälle paikalle ja joku oli ne vienyt. Viestin lukeminen harmitti. Menin kotiin ja postasin kuvan tuosta surullisesta viestistä Facebookiin. Samalla sanoin puolisolle, että minun tekisi mieli mennä ostamaan lapsille uudet pääsiäismunat.

Domnick työskentelee Suomen suurimmassa kaupallisessa radiotalossa Bauer Medialla. Hän huomasi, että hetkessä monet työkaverit olivat ilmoittaneet tukensa munatempaukselle ja halusivat osallistua päiväkodin pääsiäisen pelastamiseen.

- Radio Novan Esko Eerikäinen ilmoitti heti lähtevänsä mukaan. Tyttären isänä tämä ilmeisesti kolahti häneenkin. Myös monet mediamyyjämme olivat saman tien ilmoittaneet, että jos lähden kauppaan, he osallistuvat kustannuksiin. 

Kolehti oli nopeasti kerätty ja tuloksena oli valtava suklaamunakassi.

- Menin kauppaan ja ostin sieltä kaikki Kinderit ja Rölli-munat, mitä kaupasta löytyi. Ajattelin, että ne olisivat parhaita.

Domnick piilotti munat kotirappuunsa ja jätti päiväkodin ihmisille viestin, jossa kertoi uudesta munakuormasta. Yllätys oli suuri, kun seuraavana aamuna Domnick lähti koiransa kanssa lenkille.

- Munat olivat poissa ja tilalla oli tervehdys lapsilta ja kirjekuori, missä oli heidän tekemiään piirrustuksia. Se meni tunteisiin. 

Katso alta kuvat Laurin ja päiväkodin viestinvaihdosta.

Lue myös: Arvostettu äänivelho Lauri Domnick hyppää radiomaailmaan

Voice.fi, Iskelmä ja Radio Nova kuuluvat Bauer Mediaan.

Kilpailut

Uusimmat