Jonnaa, 28, ovat kiusanneet tuntemattomat ja jopa sukulaiset - nyt se on hänen unelmatyönsä valtti
Jonna Joutsen, 28, on nyt unelmaurallaan median parissa, mutta hyvällä tahdollakaan ei voi kuvailla naisen tietä helpoksi. Jonnan onnellinen lapsuus Pietarsaaressa sai käänteen, kun kolmannella luokalla kaksi uutta tyttöä sekoittivat ala-asteluokan marssijärjestystä.
Ilmapiiri loi paineet aikuistua nopeammin. Liki 18 vuotta myöhemmin Jonna tietää, että se oli ehdottoman väärin. Poneilla hän leikki salaa ystävänsä kanssa ja piti huolen, ettei kukaan vain näkisi. Viidennelle luokalle asti Jonnalla tosiaan oli kavereita, mutta sitten tilanne muuttui entistäkin epätoivoisemmaksi.
- Kun yhtenä päivänä tulin kouluun, kukaan luokan tytöistä ei halunnut puhua minulle ja he käänsivät ihan fyysisesti minulle selkänsä. Siitä lähtien jäin ulkopuolelle, Jonna kertoo.
Jonnan omaksikin yllätyksekseen hän kuitenkin sai kutsuja kotibileisiin. Arvatenkin lähteminen jännitti. Luokan bileissä Jonna sai kuitenkin olla rauhassa.
- Sain jopa tanssia poikien kanssa, vaikka toki suositummat tytöt katsoivat minua nenän varttaan pitkin. Ulkopuolelle jättäminen vaihteli kausittain, joka oli myös tavallaan aika hajottavaa. En ikinä tiennyt, milloin saan tulla mukaan ja milloin en.
Kotona Jonna sai aina hengähtää, olla rauhassa ja oma itsensä. Koulussa myös Jonnan opettaja arvosteli hänen pukeutumistaan ja moitti hemmotelluksi. Kun Jonna vihdoin uskalsi puhua kiusaamisesta koulussa, koko asiaa hyssyteltiin. Sanat jättivät itsevarmuuteen jäljet, mutta Jonna osasi nähdä asialla myös kääntöpuolen.
- Mietin, että jos pääsen tälle alalle ja tekemään julkista työtä ja siihen pisteeseen, että minua kuunnellaan, haluan puhua tästä. Koulukiusaaminen ei lopu sillä, että jaetaan meemejä "Ei saa kiusata". Ihmiset ovat niin julmia, eikä opettajilla riitä keinot tai viitsiminen aina puuttua, Jonna tähdentää.
Jonna haluaa antaa tukea ja rohkaista omalla tarinallaan.
Yläasteelle siirtyminen olisi voinut tuoda helpotuksen, mutta Jonnan samalla luokalla oleva sukulainenkin teki selväksi, että hänkin häpeää Jonnaa. Sanomattakin selvää, että se ei ollut paras mahdollinen alku yläasteelle. Välillä luokkakaverit skannasivat Jonnaa päästä varpaisiin ja nauroivat. Ilkeät lauseet hän muistaa edelleen sanasta sanaan.
Yläasteen lopulla valoa oli tunnelin päässä. Kymmenen hengen tyttöporukassa Jonnalla oli turvallinen olo.
- Kukaan meistä ei ollut niitä suosituimpia. Meitä oli niin monta, saimme olla rauhassa. Pakka meni uusiksi, kun osa meni amikseen ja osa jäi lukioon. Ihmiset myös aikuistuivat.
Vaatteet ovat olleet Jonnalle aina tärkeä ilmaisun keino.
- Hain pukeutumisella itseäni. Aina, kun vaatteitani haukuttiin, sisuunnuin siitä ja laitoin vielä oudommat päälle seuraavana päivänä. Ajattelin, että on helpompaa, kun teen itse itsestäni oudon näköisen. Minulla oli esimerkiksi pinkki poikatukka. Pohdin, että, kun lyön itse itseäni, minua ei voi enää lyödä, Jonna sanoo.
Lukiossa räikeät hiusvärit jäivät ja Jonna alkoi hiljalleen löytää oman, klassisemman tyylinsä.
- Osalle sopii räväkkä tyyli, mutta minulla se jäi lukion aikana pois. Vaatteet muuttuivat myös, kun olin osa jengiä. Kukaan ei pakottanut minua muottiin. Sain kannustavia kavereita, jotka ovat yhä lähipiirissäni. Uskalsin tulla omaksi itsekseni.
Kissavideoiden karu puoli
Lukion jälkeen Jonna muutti Pietarsaaresta Helsinkiin.
- Lähdin maskikouluun, koska halusin media-alalle. Tein vähän aikaa meikkaajan hommia, mutta pääsin heti maskikoulun jälkeen opiskelemaan tv- ja radiotuotantoa ammattikorkeakouluun, Jonna kertoo.
Koulun jälkeen Jonna pääsi toimittajaksi iltapäivälehteen. Hän vastasi hauskoista ilmiöjutuista, jotka iskivät 2010-luvun trendiin. Kissavideot olivat kansan suurta huvia. Hassujen viihdejuttujen tekeminen oli kuitenkin pian kaikkea muuta kuin hauskaa. Toimittajana työskentelevää Jonnaa alettiin kiusata netissä.
- Kukaan ei varoittanut, että niin voisi käydä. Silloin jouduin tekemään todella paljon töitä itseni kanssa, että jaksaisin.Tein hassuja juttuja, enkä ajatellut, että niistä voisi syntyä mitään sellaista. Menin sinne aika keltanokkana. Ylilauta-Jonnet kaivoivat tietoni ja kuvani. En ymmärrä, miksi naisilla ulkonäkö vedetään ja yhdistetään aina ammattitaitoon. Minua ei haittaa, että työtäni kritisoidaan. Mutta miksi ulkonäkö pitää vetää siihen, etenkään, kun en tehnyt sitä työtä kasvoillani, Jonna pohtii nyt.
Nettikiusaajat tehtailivat toinen toistaan ikävämpiä meemejä Jonnasta.
- Se oli jäätävää kiusaamista. Minusta tehtiin meemejä ja kirjoitettiin ilkeimpiä asioita, joita voi keksiä, Jonna sanoo.
Pian Jonna sai tietää, että myös hänen serkkunsa poikaystävä kirjoitti hänestä juttuja nettiin - kirjoitti, vaikka ei ollut tavannut Jonnaa koskaan. Kun Jonna nyt menee kotikaupunkiinsa, moni haluaa tehdä tuttavuutta, myös entiset kiusaajat.
- Ymmärrän, että ihmiset kasvavat, mutta en silti koskaan voi unohtaa mennyttä. Sellaista ei olisi saanut päästä tapahtumaan. En ole katkera kiusaajille, vaan niille aikuisille ja opettajille, jotka eivät hanskanneet sitä tilannetta kuntoon. En silti ymmärrä, miksi nyt kelpaankin kiusaajilleni, Jonna sanoo.
"Mitä ei tiedä, ei satuta"
Jonna työskentelee media-alan yrittäjänä ja puhujana. Hän on etenkin sosiaalisen median ammattilainen. Sanoi hän itse, mitä vain, häntä voidaan tituleerata myös somevaikuttajaksi. Tuskin hän sitä kiistääkään. Jonnan Instagram-tiliä seuraa liki 12 000 silmäparia. He eivät sentään ole Jonnalle susilauma, vaan jotain aivan muuta.
- Minulla on kiltti seuraajaporukka. Yleisöni on fiksua ja tiedostavaa. Haluan somessa näyttää aitoutta, esimerkiksi meikittömiä kuvia. Liian filtteröity kiiltokuvamaisuus ärsyttää, Jonna kuvailee.
Vaikka Jonnan elämä on tasoittunut, hän kohtaa usein kaikuja menneisyydestä. Joskus hän huomaa edelleen itse lyttäävän itseään - esimerkiksi silloin, kun hänellä on loistava tilaisuus esitellä osaamistaan.
- Huomaan, että saatan suolata itseäni kesken lauseen. En halua pyydellä anteeksi turhaan. Onneksi on varmempia kausia. Joskus taas punastun ihan kaikesta. En tiedä, mikä sen laukaisee. Ehkä keho muistaa jotain ja sitten olen ihan hummerina. Saatan vetää henkisen käsijarrun päälle, Jonna toteaa.
- Varsinkin joskus nuorempana ja välillä nykyäänkin saatoin ahdistua teinilauman näkemisestä tiedostamattani. Esimerkiksi, jos vaikka kuntosalilla tulee vastaan keskenään nauravia teinejä, saatan alitajuisesti kuvitella, että he nauravat minulle, vaikka järki sanoo, että ei ketään kiinnosta.
Koska Jonna tekee julkista työtä, hän on koittanut psyykata itseään tulevaa varten.
- Mitä enemmän näitä juttuja tekee, sitä enemmän ihmisillä on sinusta joku mielipide, vaikka he eivät sinua tunnekaan. Joudun entistä enemmän haastamaan entisen koulukiusatun "haluan olla kiltti kaikille" -ajatusta. En voi voittaa kaikkia puolelleni, vaikka kuinka tahtoisin, hän sanoo.
Jonnan ohjenuora itselleen onkin "Se, mitä en tiedä, ei satuta".
Tulevaisuuden ammatilliset haaveet ovat hioutuneet ja varmistuneet askel askeleelta.
- Haluaisin tehdä koko ajan isompia juttuja. Toisaalta ei ole työpaikalla ketään, kuka roolittaisi tiettyyn muottiin. Vain itseni kanssa voin pitää kehityskeskusteluja, kuvailee yrittäjänä työskentelevä Jonna.
- Haluaisin juontaa radiossa, Jonna tähdentää.
Tämä on Jonnan tarina - tai osa siitä. Hän välittää sanomaansa omalla esimerkillään.
- Pidän tärkeänä sitä, että jos pystyn omalla esimerkillä antamaan voimaa, että kiusaaminen ei määritä koko sun loppuelämää. Silloin olen onnistunut, Jonna tiivistää.
Lue myös: "Teen kaikkeni, ettet saa tulevaisuudessa töitä" - raju työpaikkakiusaaminen sairastutti Petran
Lue myös: Entinen koulukiusaaja Toni soitti radiolähetykseen - poikkeuksellinen tarina sai kuulijat kyyneliin