Kuva: Shutterstock

Mehiläislive tulee taas - seuraa läheltä ahkerien pörriäisten arkipuuhia

20.05.2024 20:15 - Minttu Tikkanen / minttu.tikkanen@bauermedia.fi

Vastaavanlaista kaupunkimehiläistarhausta ei tiettävästi sijaitse muualla Euroopassa.

Mehiläisiä voi tänäkin kesänä seurata arkiaskareissaan, kun Suomen hunajapääkaupungiksikin tituleerattu Akaan kaupunki järjestää jälleen mehiläislivensä. Mehiläislivestä käynnistyy tänä kesänä jo neljäs kausi.

Liveä pääsee seuraamaan sitä varten erikseen tehdyllä verkkosivulla. Akaan kaupungin tiedotteen mukaan kamerat on sijoiteltu siten, että tapahtumia pääsee seuraamaan sekä pesien sisällä että suuaukoilla. Mehiläisten työrauha on kuitenkin huomioitu, eivätkä kamerat häiritse niitä mitenkään.

Poikkeuksellinen ilmiö

Akaan livessä seurattavat mehiläiset ovat lauhkeiksi jalostettuja italialaisia mehiläisiä, eikä niistä koidu haittaa tai vaaratilanteita ihmisille. Paikalliset ovat ottaneet pörriäiset ilolla vastaan.

- Akaalaiset ovat suhtautuneet hienosti joka puolella pörrääviin mehiläisiin, ja palaute on ollut positiivista. Asukkaat ovat jopa toivoneet, että tarhaajat toisivat pesiä omien pihojensa ja puutarhojensa läheisyyteen, jotta satoa syntyisi enemmän, kommentoi tiedotteessa Akaan kaupungin viestintäasiantuntija Sini Kantola.

Akaa ei ole saanut lisänimeään turhaan, sillä titteli juontaa juurensa jo vuonna 2009 alkaneesta, suunnitelmallisesta kaupunkimehiläistarhauksesta, joka kattaa noin 40 tarhaa ja noin 20 miljoonaa asukkia eli mehiläistä. Kyse on ainutlaatuisesta ilmiöstä, sillä vastaavassa mittaluokassa kaupunkimehiläistarhausta ei tiettävästi toteutea missään muualla Euroopassa.

Lue myös: Pölyttäjät ovat vaarassa - WWF kertoo, mitä itse voit tehdä suojellaksesi pörriäisiä

Lue myös: WWF:n rakastettu sääksilive on taas täällä

Lue myös: Suosittu ulkoilu- ja retkeilypaikka suljetaan kävijöiltä kokonaan Helsingissä

Lähteet: Akaan kaupunki, Akaan mehiläislive

Kilpailut

Uusimmat