Kuva: Shutterstock

Joensuun torilla järjestetään ensi viikolla pöytärummutuksen SM: "Itseänsä saa hajottaa"

03.07.2024 17:15 - Aaro Heiskanen / aaro.heiskanen@bauermedia.fi

Kilpailussa ottaa yhteen kymmenen kilpailijaa.

Monelle on varmasti tuttua, kun tylsistyksissään rummuttelee pöydänreunaa. Tästäkin on kuitenkin kilpailu.

Joensuulainen rumpaleiden yhdistys Filli ry järjestää tulevan viikon torstaina 11.7. pöytärummutuksen SM-kisat. Edellisen kerran kyseisestä mestaruustittelistä kisattiin 17 vuotta sitten. 

Pääsymaksuton tapahtuma järjestetään Joensuun torilla, ja kisaamassa on "kymmenen kovaa pulpetinkurittajaa". Rumpalintaidoistaan mittaa ottavat Reiska Pankakoski, Tero Lechero, Nikke, Eve Pietarinen, Strangerfriend, Niksu-Piksu, Petu, Vili Munne, Thunderlord sekä El Salvador.

Haku kilpailuun oli auki toukokuun loppuun asti.

"Valtakunnan mestaruutta tavoitellaan mahdollisimman näyttävällä, hauskalla ja taidokkaalla esityksellä", Filli ry kertoo tiedotteessaan.

Kymmentä finalistia koskee kuitenkin kahdeksan selkeää sääntöä. Finaaliesitys saa esimerkiksi kestää enintään kolme minuuttia, ja instrumenttina toimii perinteinen kannellinen pulpetti. Rummutuksen saa suorittaa vain käsin, mutta taustanauhan käyttö sallitaan. Erityisen suotavaa ovat "showta parantavat rekvisiitat vaatteineen ja koreografioineen".

Soittovälineiden hajoitusta ei kuitenkaan sallita. Filli Ry vahvistaa, että sääntö koskee vain pulpettia tai alustaa, eli soittokäsien hajoamisen takia kilpailijaa ei diskata.

- Kyllä itseänsä saa hajottaa, jos sellainen vahinko sattuisi tapahtumaan. Tietysti toivotaan, että murtumia tai venähdyksiä ei kilpailijoille sattuisi, Joensuun Fillin hallituslaiset vahvistivat Voicelle.

- Pulpettia tai alustaa ei ainakaan tahallaan punkhenkisesti saa hajottaa osana esitystä, koska sitten ei ole seuraavalle esiintyjälle ehjiä vehkeitä millä soittaa.

Kilpailua tuomaroivat Suvi-Maaria Virta, muusikko Ema Hurskainen sekä Heavy Metal Knitting World Championships -kilpailun primus motor Mari Karjalainen. Tuomaristolta eniten pisteitä saanut kaksikko ottaa vielä finaalikierroksella yhteen. Lopullisen voittajan päättää yleisö huutoäänestyksellä.

Kuten tapahtumalta voi odottaakin, palkinnoksi saa rumpusetin.

Lue myös: He ovat Tanssii tähtien kanssa -ohjelman uudet opettajat

Lue myös: Tom Of Finland -teoksen arvo yllätti kaikki - huutokauppa ylitti odotukset

Lue myös: Kuinka hyvin muistat suomalaisten kesähittien sanat? Vain ehdat kesäbiisigurut saavat kaikki oikein

Lähde: Joensuun Filli Ry

Kilpailut

Uusimmat