Kuva: Shutterstock

Tiesitkö? Sinilevä voi olla koiralle jopa hengenvaarallista

13.07.2024 16:15 - Minttu Tikkanen / minttu.tikkanen@bauermedia.fi

Koira saattaa oireilla esimerkiksi oksentelemalla.

Sinilevä voi olla koiralle paljon vaarallisempaa kuin äkkiseltään osaisi ajatella. Ihmisille levä voi aiheuttaa tyypillisesti esimerkiksi iho-oireita, mutta koiralle uimaveden sinilevä voi olla jopa pahimmillaan tappavaa.

Eläinsairaala Evidensia kertoo tiedotteessaan, että koiralle sinilevä voi olla vaarallisempaa, koska eläimet usein hörppivät vettä samalla, kun uivat. Koiraa ei myöskään kannata päästää juomaa luonnonvedestä ilman tietoa veden mahdollisesta sinilevätilanteesta. Kannattaakin pitää mukana juomapulloa, josta koiralle voi tarjota puhdasta vettä. 

Koiran saamasta sinilevästä voi ensimmäisenä kertoa esimerkiksi oksentaminen, ripuli, levottomuus, heikkous, tasapainohäiriöt, tärinä ja krampit. Oireet alkavat yleensä tunnin sisällä sinilevälle altistumisesta. Sinilevämyrkytys voi pahimmillaan johtaa jopa hengenvaaralliseen maksavaurioon. 

Jos epäilee koiran tai kissan juoneen sinileväistä vettä, tulee aina ottaa heti yhteyttä eläinlääkäriin, joka osaa ohjeistaa eteenpäin. Ensiapuna voi esimerkiksi huuhdella eläimen puhtaalla vedellä. 

Tutki ennen kuin hutkit

Evidensia suosittelee, että varmin tapa taata lemmikille turvalliset uinnit, on tarkastaa vesistön sinilevätilanne ennalta. Esimerkiksi Suomen ympäristökeskuksen ylläpitämälle www.vesi.fi -sivustolle päivitetään ajantasaista tietoa kunkin vesistön tai rannan sinilevätilanteesta. 

Sinilevätilanteen voi aina tarkistaa myös itse esimerkiksi juomalasitestillä. Ota testattavan vesistön vettä juomalasiin ja anna sen seistä tunnin ajan. Jos pinnalle ilmestyy vihreitä hiukkasia, on vedessä sinilevää.

Lue myös: Puriko lemmikkiä kyy, tuliko ulkoilessa haava? FirstVetin vinkit kesähaavereiden ensiapuun

Lue myös: Grilliruoka voi pahimmillaan koitua lemmikin kohtaloksi - varothan näiden kesäherkkujen kanssa

Lue myös: Koiralle voi tulla kylmästä vedestä kipeä vaiva - vielä ei ole välttämättä oikea aika uinneille

Lähde: Evidensia

Kilpailut

Uusimmat