Kuva: Shutterstock

Tulojen ja menojen hallinta on tutkimuksen mukaan suomalaisille yhä vaikeampaa: "Tilanne tuntuu huononevan"

13.07.2024 21:15 - Minttu Tikkanen / minttu.tikkanen@bauermedia.fi

Eri väestöryhmissä tulojen ja menojen kanssa tasapainoilu koetaan hyvin eri tavoin.

Tulojen ja menojen yhteensovittaminen on suomalaisille aiempaa vaikeampaa, selviää Danske Bankin vuosittain toteuttamasta Taloudellinen mielenrauha -tutkimuksesta.

Tämän vuoden tutkimuksessa 32 prosenttia vastaajista koki, että tulojen ja menojen yhteensovittaminen on vaikeaa tai erittäin vaikeaa. Luku ei ole kasvanut sitten viime vuoden vastaavan tutkimuksen, mutta sen sijaan pienentynyt on se joukko, joka koki tulojen ja menojen yhteensovittamisen helpoksi tai erittäin helpoksi. Näin vastasi kokevansa enää 30 prosenttia, kun viime vuonna luku oli 32 prosenttia vastaajista. 

- Ensimmäistä kertaa mittaushistoriassa Suomessa on enemmän heitä, jotka kokevat tulojen ja menojen yhteensovittamiseksi vaikeaksi helpon sijaan. Korkojen ja hintojen nousu on varmasti osaltaan vaikuttanut tilanteeseen, mutta kehitys on ollut nopeaa jo ennen nykyistä korkojen nousua, kommentoi tiedotteessa Danske Bank Suomen maajohtaja Jens Wiklund.

Danske Bank on toteuttanut kyselytutkimusta vuodesta 2018 lähtien, ja kokemus tulojen ja menojen yhteensovittamisesta on vain huonontunut. Vielä vuonna 2018 sen koki vaikeaksi vain 22 prosenttia vastaajista ja helpoksi jopa 40 prosenttia. 

Tulojen ja menojen yhteensovittaminen on ollut suomalaisille vuosi vuodelta vaikeampaa koko tutkimuksen historian ajan. Vielä vuonna 2018 vain 22 prosenttia koki, että tulojen ja menojen yhteensovittaminen on vaikeaa tai erittäin vaikeaa. Helpoksi tai erittäin helpoksi tulojen ja menojen yhteensovittamisen kokevia oli tuolloin 40 prosenttia väestöstä.

- Tilanne tuntuu huononevan vuosi vuodelta, ja muutokset ovat olleet yllättävänkin nopeita. Tulojen ja menojen yhteensovittaminen on yksi taloudellisen mielenrauhan kulmakivistä. Inflaatio selittää toki osan tilanteen heikkenemisestä, mutta heikkenemiskehitys on alkanut jo nollakorkojen aikana. Vahvempi säästämisen ja sijoittamisen kulttuuri auttaisi suomalaisia varautumaan sekä tulevaisuuden haaveisiin että odottamattomiin kuluihin, ja voisi siten vahvistaa myös suomalaisten taloudellista mielenrauhaa, Wiklund jatkaa. 

Eri väestöryhmien välillä on havaittavissa selviä eroja siinä, kuinka helpoksi tai vaikeaksi tulojen ja menojen yhteensovittaminen koetaan. Iäkkäämmät ihmiset kokevat yleisemmin sen erittäin helpoksi, kuten myös miehet naisia useammin. Vaikeimmaksi sen kokevat erityisesti pienituloiset ja opiskelijat. 

Tilanne saattaa saada valoisamman käänteen kuitenkin jo tänä vuonna, sillä Danske Bank ennustaa, että tämän vuoden aikana palkat nousevat inflaatiota nopeammin. Lisäksi monen asuntovelallisen tilannetta voi helpottaa korkojen lasku.

Kyselyn otanta oli 3031 suomalaista ja keskimääräinen virhemarginaali noin  ±1,6%.

Lue myös: Suomalaisten taloudellisessa luottamuksessa tapahtui historiallinen muutos

Lue myös: Pian voimaan astuvat leikkaukset vaikuttavat puoleen miljoonaan ihmiseen - tähän ryhmään osuvat pahiten

Lähde: Danske Bank

Kilpailut

Uusimmat