Kuva: AOP

Ville Niinistö valittiin alustavasti merkittävään tehtävään europarlamenttiin

11.07.2024 21:15 - Minttu Tikkanen / minttu.tikkanen@bauermedia.fi

Niinistö aloittaa toisen kautensa meppinä.

Vihreiden Ville Niinistö on valittu merkittävään tehtävään Euroopan parlamenttiin. Hänestä on tulossa alkavalla kaudella europarlamentin Venäjä-valtuuskunnan puheenjohtaja. 

Lisäksi hänestä tulisi teollisuusvaliokunnan jäsen, ulkoasiainvaliokunnan varajäsen ja puolustusalivaliokunnan jäsen. Vihreät ovat jo alustavasti jakaneet tehtävät uudelle parlamenttikaudelle, mutta ne vahvistetaan ensi viikon täysistunnossa Strasbourgissa.

Valtuuskuntien tehtävänä on pitää yllä parlamentin suhteita muihin maihin ja alueisiin sekä lisäksi pitää esillä poliittisesti tärkeitä teemoja kyseisten alueiden kehitykselle. Venäjän duuman kanssa europarlamentti ei ole ylläpitänyt suhteita vuodesta 2014 alkaen Krimin valtauksesta eteenpäin. Niinistö kuitenkin näkee valtuuskunnan tärkeänä paikkana haastaa Venäjän ihmisoikeusongelmia, sotapolitiikkaa ja autoritääristä kehitystä. 

– Venäjä-valtuuskuntaa voi käyttää tänä aikana alustana Venäjän ihmisoikeusongelmien, autoritäärisen kehityksen ja sotapolitiikan haastamiseen. Europarlamentin Venäjä-valtuuskunnan puheenjohtajana aion olla aktiivinen ääni Venäjän surkean oikeusvaltio- ja ihmisoikeustilanteen haastamisessa sekä Putinin sotapolitiikan kritisoimisessa. Oppositiojohtaja ja toimittaja Vladimir Kara-Murzan sekä muiden Venäjän poliittisten vankien tilanteen auttaminen sekä opposition ja kansalaisjärjestöjen toiminnan tukeminen on tärkeä painopiste, Niinistö itse kuvailee sivuillaan.

Venäjä-valtuuskunnan työstä huolimatta Niinistö aikoo jatkaa myös teollisuusvaliokunnassa työtä fossiilienergian riippuvuudesta vapautumisen ja ilmastoratkaisujen eteen. 

– Tehtäväni europarlamentissa tukevat hyvin toisiaan. Tulen jatkamaan työtäni fossiilienergian riippuvuudesta vapautumisen sekä ilmastoratkaisujen vauhdittamisen parissa. Näillä ratkaisuilla luodaan työtä Suomeen ja Eurooppaan ja edistetään myös turvallisuuttamme. Sen rinnalla on luontevaa vauhdittaa EU:n puolustusyhteistyötä. Olen hyvin tyytyväinen saamiini tehtäviin, Niinistö jatkaa. 

Lue myös: Tässä ovat Suomesta valitut europarlamentaarikot - tulos yllätti monet

Lue myös: Meppi Alviina Alametsä toivoo, ettei nuorten tarvitsisi pelätä tulevaisuutta: "Kriisit eivät ole ikuisia"

Lähde: villeniinistö.fi

Kilpailut

Uusimmat