Kuva: Shutterstock

Brasilian rannikolla asuvat hait antoivat positiivisen kokaiinituloksen

23.07.2024 21:15 - Nina Turunen / niina.turunen@bauermedia.fi

Tutkijat ovat löytäneet haista jäämiä kokaiinista.

Brasilialaisen Oswaldo Cruz -säätiön tutkimus on löytänyt todisteita siitä, että merta saastuttavat huumeet vaikuttavat haihin. 

Säätiön tutkijat avasivat 13 kalastajien uhriksi jäänyttä brasiliannokkahain raatoa ja ottivat niistä lihas- ja maksakudosnäytteitä. Kaikki otetut näytteet antoivat positiivisen tuloksen kokaiinitestissä. 

Tutkijat havaitsivat, että kokaiinin esiintyminen oli yleisempää lihaskudoksessa kuin hain maksassa. Yllätykseksi havaittiin, että kokaiinipitoisuus oli jopa 100 kertaa suurempi aiempiin merenelävistä otettuihin näytteisiin verrattuna.

Jo pitkään on uskottu, että salakuljettajien veteen heittämät huumeet vaikuttavan meressä asuvien eläinten elämään, sillä kokaiinia löytyy tonneittain ympäri Etelä- ja Keski-Amerikkaa sekä Floridaa.

Kyseessä on ensimmäinen tutkimus, jossa vapaudesta elävistä haista havaittiin kokaiinia. Tutkimuksen mukaan tutkimusala oli kuitenkin hyvin rajallinen, eikä kokaiinin vaikutusta vesieläimiin tunneta täysin. 

Lue myös: Kardemummavuorilla kuoriutui 60 uhanalaista matelijaa - munia suojeltiin ympäri vuorokauden

Lue myös: Yli 200 kasvin nimi muuttuu - syynä rasistinen termi

Lähde: Sky News

Kilpailut

Uusimmat