Kuva: Shutterstock

Asiat, jotka on hyvä pitää mielessä pimeällä ajaessa

21.08.2024 08:15 - Vilma Toikka / vilma.toikka@bauermedia.fi

Auton valotoimintoihin on tärkeä tutustua ennen liikkeelle lähtöä.

Syksyn ja talven tullessa myös pimeys lisääntyy, nyt Liikenneturva muistuttaa tiedotteessaan, että valot toimivat eri autoissa eri tavoin, joten niihin on syytä tutustua ennen liikkeelle lähtöä. 

Sumuinen tai sateinen keli haittaa näkyvyyttä ja toista autoa voi olla hankala nähdä myös päiväsaikaan. Aamu- ja iltahämärässä teillä näkee autoja, joissa valot eivät pala lainkaan tai perävalot ovat pimeänä. Valot onkin liikenneturvan mukaan hyvä kääntää ajovaloasentoon, etenkin syksyisin ja talvisin. Kun valot ovat ajovaloasennossa, myös takavalot palavat. Joissakin autoissa takavalot eivät palat mikäli ne ovat päiväajovaloasennossa.

Sumuvalojen käyttö on oleellista erityisesti sumun tai rankan vesi- tai lumisateen aikana. Sumuvalojen toimintoihin on tärkeää tutustua ennen kuin lähtee liikkeelle, jotta niitä osaa käyttää tarpeen tullen.

- Jos olet epävarma, koska sumuvaloja saa käyttää, katso kanssa-autoilijoita. Jos edessä ajavaa ei näy kunnolla, voi sumuvalojen käyttö olla paikallaan. Pelkästään pimeällä sumuvaloja ei saa käyttää, Liikenneturvan suunnittelija Toni Vuoristo muistuttaa.

Huonolla ajokelillä on hyvä pitää normaaalia pidempi turvaväli. Takasumuvalon käyttö on hyödyllistä, sillä takana tuleva autoilija havaitsee edessä ajavan kauempaa, etäisyys on tällöin helppo pitää tarpeeksi pitkänä.

Sumuvalojen symbolissa etusumuvalo osoittaa vasempaan suuntaan ja takasumuvalo oikeaan.

Lue myös: Hirvet tulee ohittaa takaa, entäs muut tilanteet? Liikenneturva kertaa teiden pelisääntöjä

Lue myös: Jälleen yksi vilkasliikenteinen katu menee remonttiin Helsingissä

Lähde: Liikenneturva

Kilpailut

Uusimmat