Kuva: Shutterstock

Itämeri on yksi maailman saastuneimmista meristä - kalakannat ovat kriisissä

29.08.2024 08:15 - Reija Saarinen / reija.saarinen@bauermedia.fi

Tänään vietetään Itämeripäivää.

Tänään 29. elokuuta vietetään Itämeripäivää. Päivän tarkoituksena on innostaa ihmisiä tekemään konkreettisia tekoja ja lupauksia Itämeren hyväksi.

Totuus on, että Itämeri on yksi maailman saastuneimmista meristä, kertoo Baltic Sea Action Group eli BSAG tiedotteessaan.

Itämeren suojelukomissio Helcom julkaisi vuoden 2023 lopussa raportin, joka kertoo karua kieltä Itämeren kalakannoista. Raportin mukaan kalakannat ovat vaarallisen alhaisella tasolla. Itämeressä esimerkiksi elää 15 kaupallisesti hyödynnettävää kalalajia, joista vain neljän kanta on Helcomin mukaan hyvä.

Ongelmista suurin on rehevöityminen. Rehevöittymistä aiheuttavat esimerkiksi jätevesistä ja viljelystä mereen leviävät kasveille tärkeät ravinteet, kuten fosfori ja typpi.

- Kukaan meistä ei voi pelastaa Itämerta yksin, mutta jokainen voi olla osa ratkaisua monin eri tavoin: laita roskat roskikseen, älä päästä mökin jätevesiä mereen ja herkuttele luonnonkaloilla – näinkin arkiset ja helpot teot ovat tärkeä osa Itämeren suojelua, toteaa meriluonnon monimuotoisuuden suojelukoordinaattorina BSAG:lla toimiva Anton Lehtinen tiedotteessa.

Vaikka vapaa-ajankalastus ei ole Itämerelle uhka, kannattaa kalastaessakin muistaa vastuullisen kalastamisen periaatteet.

- On tietenkin tärkeää noudattaa pyyntimittoja ja rauhoitusaikoja ja pitää huoli, että verkot, katiskat ja siimat eivät jää veteen tai rannoille. Lisäksi on suositeltavaa välttää äärimmäisen uhanalaisten kalalajien, kuten esimerkiksi ankeriaan, kalastamista, Lehtinen painottaa.

Lue myös: Saatat tajuamattasi roskata Itämerta - HSY muistuttaa tärkeästä faktasta

Kilpailut

Uusimmat