Kuva: Shutterstock

Maailmalla suunnitellaan jo sosiaalisen median kieltämistä lapsilta

10.09.2024 10:15 - Minttu Tikkanen / minttu.tikkanen@bauermedia.fi

Ikäraja suojaisi kaikista nuorimpia käyttäjiä.

Australiassa suunnitellaan ikärajan määrittämistä sosiaaliseen mediaan niin, että se olisi tulevaisuudessa lapsilta kielletty. Asiasta kertoo muun muassa uutistoimisto Reuters.

Tarkkaa ikärajaa ei ole vielä päätetty, mutta sen arvioidaan olevan noin 14-16 vuotta, jolloin uudistus suojaisi kaikista pienimpiä sosiaalisen median käyttäjiä.

Maan pääministeri Anthony Albanese näkisi uudistuksen hyödyllisenä, sillä hänestä liian suuri osa sosiaalisista suhteista tapahtuu nykyään sosiaalisen median välityksellä eikä oikeasti läsnä muiden kanssa, mikä voi aiheuttaa monenlaisia sosiaalisia ja fyysisiä ongelmia.

- Haluamme heidän saavan todellisia kokemuksia todellisten ihmisten kanssa, koska tiedämme sosiaalisen median aiheuttavan sosiaalista harmia, Albanese kommentoi.

Hanke on saanut myös kritiikkiä

Australia olisi ensimmäisiä, jotka rajoittavat sosiaalisen median käyttöä alaikäisiltä. Samankaltaisia hankkeita on ollut vireillä myös esimerkiksi EU:ssa, mutta ne ovat kaatuneet valitusten määrään ja vetoamiseen kaikkien digitaalisiin oikeuksiin.

Tälläkin kerralla on kuitenkin kritisoitu sitä, pystyttäisiinkö rajoitusta todellisuudessa noudattamaan vai tulisiko nuorten netinkäytöstä vain salaista. 

Psykologit ovat myös pitäneet huolestuttavana, että ne nuoret, joilla ei välttämättä ole riittävästi sosiaalisia kontakteja omassa elämässään, jäisivät nyt ulkopuolelle myös verkkokontakteistaan, jolloin tilanne voisi pahentua entisestään.

Lue myös: Nuorten netinkäyttö saanut huolestuttavia piirteitä - erityisesti korostuvat tytöillä

Lue myös: Näet Instagramissa jatkossa vähemmän poliittista sisältöä - Meta muuttaa käytäntöjään

Lähde: Reuters

Kilpailut

Uusimmat