Kuva: AOP

Metrosilta Helsingissä todettiin huonokuntoiseksi - kunnostus vaikuttaisi isosti metroliikenteeseen

11.09.2024 16:15 - Sanni Seppä / sanni.seppa@bauermedia.fi

Siltaan tehdään jo tänä syksynä väliaikainen tuenta.

Junatien silta Kalasataman ja Sörnäisten asemien välissä on huonokuntoinen, kertoo Kaupunkiliikenne tiedotteessa. Junatien metrosilta on 482 metriä ja se on metroradan pisin silta. Sillan huono kunto havaittiin vuosittaisessa kuntotutkimuksessa.

Vuonna 1972 rakennettu silta ei vastaa kantavuudeltaan nykyistä mitoitusohjetta, ja se tulee vaatimaan merkittäviä vahvistamitoimenpiteitä tai jopa uusimista kokonaan. Korjaustoimenpiteet aiheuttaisivat suurta haittaa metroliikenteelle.

Akuuttia vaaraa silta ei metroliikenteelle kuitenkaan aiheuta. Kaupunkiliikenne kertoo, että kunnon mahdollinen heikkeneminen huomataan kyllä etukäteen, ja sen kuntoa tullaan seuraamaan nyt tehostetusti. Silta saatetaan pikaisella aikataululla jatkuvan monitoroinnin piiriin.

Sillan väliaikaisen tuennan suunnittelu on käynnistetty ja siltaan tehdään jo tänä syksynä väliaikainen tuenta. Lisäksi metroliikenteen nopeutta sillalla rajoitetaan, mutta tiedotteen mukaan se ei näillä näkymin tule vaikuttamaan metron aikatauluihin. 

Myös Vartiokylälahden ylittävä metrosilta todettiin Kaupunkiliikenteen tarkastuksen jälkeen kunnostusta vaativaksi. Sillan korjaus on suunniteltu toteutettavaksi kesän 2025 aikana.

Lue myös: Bussin linjakilpi on pimeänä, miten toimin? HSL ohjeistaa

Lue myös: Joukkoliikenteessä näkyy viikoittain ikävä ilmiö: "Rikosnimike voi olla esimerkiksi lievä väärennys"

Lue myös: Useat eri tietyöt keskeisillä paikoilla Helsingissä viivästynevät - syynä urakoitsijan konkurssi

Lähde: Kaupunkiliikenne

Kilpailut

Uusimmat