Kuva: Shutterstock

TS: Sarjakakkaaja iskenyt toistuvasti turkulaispäiväkotiin

19.09.2024 20:15 - Sanni Seppä / sanni.seppa@bauermedia.fi

Asiasta on tekeillä rikosilmoitus.

Turun Koivulan päiväkoti on joutunut syksyn aikana ikävän ilkivallan kohteeksi, kertoo Turun Sanomat. Päiväkodin leikkipiha on jouduttu sulkemaan henkilökunnan toimesta jo kolme kertaa kuukauden sisällä sinne ilmaantuneiden ulostesotkujen vuoksi.

Päiväkodin johtajan Kaisa Kakon mukaan kyse on selkeästi ihmisen eikä eläimen tekemistä sotkuista, sillä ulostetta on levitetty järjestelmällisesti ympäri pihaa ja leikkivälineitä. Ulostetta on löytynyt esimerkiksi penkeiltä, liukumäestä ja kiipeilytelineiltä. Ilkivalta on aiheuttanut paljon ylimääräistä työtä päiväkodin henkilökunnalle, sillä he joutuvat sekä siivoamaan jäljet että järjestämään lapsille muuta toimintaa, kun leikkipiha on suljettu.

– Tämä on todella ikävä asia, ja erityisesti lasten näkökulmasta. Lapsia ei voi päästää pihalle ulkoilemaan, sillä se ei ole terveysturvallinen, Kakko kommentoi Turun Sanomille.

Asiasta on tekeillä rikosilmoitus. Päiväkodin alueella on valvontakamerat, joiden tallenteita poliisi voi pyytää.

Lue myös: Psykiatrinen sairaanhoitaja katsoi useiden helsinkiläisten tietoja ilman syytä

Lue myös: Vuoden 2024 Roosa nauha on paljastettu – suunnittelijoina suosikkiyhtye

Lue myös: Karut tiedot, miksi Temu on niin halpa - jokaiselle koeostona tehdylle tuotteelle kävi kalpaten

Lähde: Turun Sanomat

Kilpailut

Uusimmat